A.
11. huhtik. 2022
Lopunalkua. Menneet juonenkäänteet nivotaan yhteen. Seuraavaa kevättä ja kirjaa odotellessa.
Jokavuotinen Koskis-dekkari on aina kevätkauden odotetuimpia uutuuksia.
Tampereen rikospoliisi saa tutkittavakseen henkirikoksen, joka tuntuu aluksi täydelliseltä mysteeriltä. Teolle ei näytä löytyvän yhtään tarpeeksi vahvan motiivin omaavaa epäiltyä, kunnes yllättävä nimi nousee esiin.
Komisario Sakari Koskisesta tuntuu kuin hän olisi saanut jälkiperintälaskun aikoinaan tekemistään virheistä ja laiminlyönneistä, kun hänelle selviää, kenestä on kyse. Nimi on tamperelaispoliiseille liiankin tuttu ja nostaa pintaan ristiriitaisia tunteita.
Koskinen päättää ryhmänsä kanssa tehdä kaikkensa saadakseen menneet hyvitettyä. Samalla hän joutuu panemaan alttiiksi koko uransa ja maineensa, jopa kaikkein lähimmän henkilösuhteensa. Eikä hänen työtään lainkaan helpota tavallisia tamperelaisia öisillä kaduilla häiriköivä miesjoukko.
Seppo Jokisen (s. 1949) Koskinen-sarja on edennyt jo 27. osaansa. Jokisen Tampereelle ja Pirkanmaalle sijoittuvia rikosromaaneja pidetään parhaana yhtäjaksoisena dekkarisarjana Pohjoismaissa.
© 2022 CrimeTime (Äänikirja): 9789523822511
© 2022 CrimeTime (E-kirja): 9789523822603
Julkaisupäivä
Äänikirja: 11. huhtikuuta 2022
E-kirja: 11. huhtikuuta 2022
Avainsanat

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 1793 arvioon
Koukuttava
Jännittävä
Tunnelmallinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/1793
A.
11. huhtik. 2022
Lopunalkua. Menneet juonenkäänteet nivotaan yhteen. Seuraavaa kevättä ja kirjaa odotellessa.
Jansku
18. huhtik. 2022
Kiitos taas Seppo Jokinen. Aivan mahtavaa kerrontaa. Onneksi kirja ei ilmeisesti jää viimeiseksi. Ja lukija Jukka Pitkäselle kiitokset, olet yksi parhaimmista. 🌹🌹
Niilo
11. toukok. 2022
Taattua laatua 👌
Tuula
11. huhtik. 2022
Todella hyvä kirja! Mutta niinhän Jokisen kirjat kaikki ovat!😀 Kiitokset lukijalle!
Terttu
14. huhtik. 2022
Erinomainen lukija. Ikävä tulee, kun tämä Koskisen tarina päättyy
Ador
18. huhtik. 2022
Kyllä Koskinen osaa. Hyvänmielen lukemista.
Leena
11. huhtik. 2022
Taattua Jokista taas. Oli pakko lukea ahmimalla kerralla loppuun.
E Kuuntelija
12. huhtik. 2022
Vanhojen kertausta, ei jännittävä, ei yllätyksiä. Todella odotin uutta komisario Koskista ja vähän petyin. Pisteet lukijalle 🖐️
Niko
11. huhtik. 2022
Aika perus Koskista, vähän ehkä turhaa vanhaa suolaa, kun ois voinnut hienomminkin, vaikka mustilla sydämmillä. Mukava oli kyllä saada lankoja kiinni vanhoista tutuista
Marita
8. toukok. 2022
Nautittavaa kuunneltavaa, taattua Jokista!Miellyttävä lukija.
Suomi
Suomi