Klassinen Neiti Marple -mysteeri vuodelta 1953
Sinä aamuna oli neiti Somersin, uuden konekirjoittajan, vuoro keittää tee. Sen tarjoili herra Fortescuelle viehättävä "yksityissihteeri" neiti Grosvenor. Neiti Griffith, konekirjoitusosaston rautainen esinainen, puolestaan valvoi firman teeseremonian sujuvan asianmukaisesti. Niinpä useammalla kuin yhdellä henkilöllä näytti olleen tilaisuus tiputtaa myrkkyä esimiehen teekuppiin.
Ruumiin vaatteiden taskuista löytyivät ne tavalliset tavarat: nenäliina, avaimet, lompakko ja pikkurahaa. Ja sitten jotakin kerrassaan omituista. Rex Fortescuen takin oikeanpuoleisessa taskussa oli viljaa
Agatha Christie (1890-1976) on eittämättä kuuluisin dekkarirouva. Hän loi englantilaisen salapoliisiromaaniperinteen, jonka jalanjälkiä monet tallaavat vielä tänäkin päivänä. Christie kirjoitti elämänsä aikana noin 70 romaania sekätukun radio- ja teatterikäsikirjoituksia, novelleja ym. Hän on myös tuottanut tekstiä salanimellä Mary Westmacott. Tunnetuimpia Christien luomia hahmoja ovat neiti Marple sekä Hercule Poirot. Belgialainen Poirot oli keskushenkilönä jo hänen ensimmäisessä romaanissaan Stylesin tapaus, joka julkaistiin alun perin vuonna 1920. Christie on aateloitu Englannissa. Hänet valittiin vuonna 2000 viime vuosisadan parhaaksi rikoskirjailijaksi dekkaristien kansainvälisessä kokouksessa USA:ssa.
© 2017 WSOY (Äänikirja): 9789510432792
© 2017 WSOY (E-kirja): 9789510427552
Kääntäjät: Eila Pennanen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 16. marraskuuta 2017
E-kirja: 30. maaliskuuta 2017

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 401 arvioon
Koukuttava
Tunnelmallinen
Yllättävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/401
Susanne
24. marrask. 2020
Edelleen hyvä kirja tutusta sarjasta
Reetta
31. tammik. 2022
Dame Christie osasi dekkarien kirjoittamisen.
Jaakko
16. syysk. 2022
Jukka on hyvä lukija! Ja Christiet taattua klassikkokamaa!
Ritva
1. maalisk. 2022
Klassikko lajissaan.
Eva
12. huhtik. 2021
Varmaa kuunneltavaa
Samuli
30. kesäk. 2021
Yllättävän puuduttava Christien kertomus
Heidi
24. toukok. 2020
Erinomainen lukija, klassinen Jane Marple-mysteeri.
Ilkka
13. marrask. 2022
Ei mitenkään Christien parhaimmasta päästä, ei todellakaan.
Lauris
8. kesäk. 2022
Ei parasta Christietä mutta viihdyttävä ja kevyt dekkari
Elli
24. elok. 2023
Yksi parhaita Nti Marpleja, paras lukija tietysti.
Suomi
Suomi