Tiina
25. tammik. 2022
Luin tämän kun sairastin masennusta ja se oli ja on edelleen paras kuvaus masennuksesta, jonka olen lukenut.
4
Elämäkerrat
”Koeta kestää, jos vain voit. Elämä on aina sen arvoista.”
Nuorena aikuisena Espanjan Ibizalla asuessaan Matt Haig kärsi vaikeasta masennuksesta ja ajautui itsemurhan partaalle. Hän seisoi jo kallionjyrkänteellä ja keräsi rohkeutta hypätä, mutta ei kuitenkaan hypännyt – ei sinä päivänä, ei seuraavana eikä sitä seuraavanakaan. Lopulta hän alkoi kerätä rohkeutta elää. Matkalla kohti toipumista Haig totesi yllätyksekseen, että latteat sanonnat pitävät paikkansa: aika pa-rantaa ja tunnelin päässä todella on valoa, vaikka emme sitä juuri sillä hetkellä näkisi. Tuska kaventaa kykyä nähdä oma tilanne ja ympäröivä todellisuus selkeästi.
Syitä pysytellä hengissä on asiallinen, oivaltava ja lämmin kirja vaikeasta aiheesta. Monet ovat koke-neet, että Haigin vertaiskertomus on auttanut heitä pääsemään pois ahdistuksen kehästä ja ymmärtä-mään, että toivoa on. Kirjan on suomentanut Jaakko Heinimäki.
Matt Haig on Ison-Britannian suosituimpia ja monipuolisimpia nykykirjailijoita. Tieto- ja kaunokirjal-lisuutta aikuisille ja lapsille kirjoittava Haig on valloittanut kaikenikäisten lukijoiden sydämet. Hänen kirjojaan on myyty miljoonia kappaleita ja julkaistu yli neljälläkymmenellä eri kielellä.
”Jos joskus olet luullut, että masentunut ihminen haluaa olla onnellinen, olet väärässä. Onnellisuus on hänelle ylellisyyttä, jota ei kannata tavoitella. Hän haluaa vain, että tuska menee pois.”
© 2021 Aula & Co (Äänikirja): 9789523640108
© 2021 Aula & Co (E-kirja): 9789523640214
Kääntäjät: Jaakko Heinimäki
Julkaisupäivä
Äänikirja: 15. elokuuta 2021
E-kirja: 15. elokuuta 2021

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 170 arvioon
Ajatuksia herättävä
Viisas
Inspiroiva
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 8/170
Tiina
25. tammik. 2022
Luin tämän kun sairastin masennusta ja se oli ja on edelleen paras kuvaus masennuksesta, jonka olen lukenut.
Hanna
6. marrask. 2021
Ihan hyvää kuunneltavaa, mutta ei varsinaisesti mitään uutta. Toistuva lääkkeiden demonisointi vähän häiritsi.
Viia
7. toukok. 2022
Erinomainen kuvaus masennuksesta, ja hyvin suomennettu. Pisteet myös mainiolle lukijalle!
Päivi
17. elok. 2021
Lue tämä! 🙏❤️
Elina
17. elok. 2021
Tiedän tosi monta ihmistä, jonka kannattaisi kuunnella tämä kirja. Rnkikökohtaisuudessaan mylistävän hirno kirja siitä, miten kirjoittaja itse sai vähennettyä ahdistusta.
Anja
25. syysk. 2023
Viisas, hyvä kirja. Hyvä lukija. Suositus kaikille.
Mari
17. maalisk. 2023
Kyllä. Pidin paljon kirjailijan tavasta jäsentää ajatuksiaan. Erityiskiitokset lukijalle.
Saara
6. syysk. 2021
Jossain määrin kliseinen, mutta myös auttaa ymmärtämään masentuneen mieltä.
Suomi
Suomi