Näyte
Miinus kahdeksantoista astetta - Stefan Ahnhem

Miinus kahdeksantoista astetta

Miinus kahdeksantoista astetta

4.27 282 5 Kirjailija: Stefan Ahnhem Lukija: Jukka Pitkänen
Saatavilla äänikirjana.
Saatavilla e-kirjana.
Ahnhem kohottaa ruotsalaisen jännärin uusiin korkeuksiin!

Fabian Riskillä on kiire selvittää rikos ennen kuin seuraava uhri päätyy pakastimeen.

Hurjan ajojahdin päätteeksi auto ajaa laiturilta mereen Helsingborgin satamassa. Kaikkien yllätykseksi ruumiinavaus paljastaa, että kuljettaja on ollut kuolleena jo kaksi kuukautta ja että ruumista on säilytetty jäädytettynä. Päällimmäisiksi nousevat kysymykset kuka ja miksi, mutta niihin vastaaminen osoittautuu tavallista vaikeammaksi.Stefan Ahnhemin kansainvälisesti menestynyt Fabian Risk -sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Avausosalle Pimeään jäänyt on myönnetty Ruotsin parhaan esikoisdekkarin palkinto ja saksalaisten dekkarinlukijoiden MIMI-palkinto, ja sarja on saanut myös Suomessa suuren suosion.

Stefan Ahnhem (s. 1966) aloitti musiikkibisneksessä, mutta ryhtyi 25-vuotiaana opiskelemaan käsikirjoittamista. Tunnetuksi Ahnhem tuli Wallander- ja Irene Huss -televisiosarjojen käsikirjoittajana, ja Fabian Risk -sarja on tehnyt hänestä myös erittäin suositun dekkarikirjailijan. Nordisk Film on tekemässä kirjoihin pohjautuvaa tv-sarjaa.
Kieli: Suomi Kategoria: Jännitys Sarja: Fabian Risk: 3 Alkuperäisotsikko: Arton grader minus Kääntäjä: Laura Beck

Lisätietoa äänikirjasta:

Julkaisija: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017-03-02
Pituus: 17T 2M
ISBN: 9789510424476

Lisätietoa e-kirjasta:

Julkaisija: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017-03-02
ISBN: 9789510424193
Kommentit

Lue mitä, missä ja milloin haluat – täysin omilla ehdoillasi

Lue kuten haluat! Lataa rajattomasti kirjoja offline-tilaan, lueskele useampaa yhtä aikaa, valitse ihastuttavia tarinoita lapsille tai kokeile kirjaa, jota et tiennyt haluavasi kuunnella. Äänikirjat ja e-kirjat antavat lukemiselle uusia ulottuvuuksia.

Kokeile ilmaiseksi 14 päivää