Ainoa kuningatar / Ikuisesti yhdessä - Kim Lawrence, Lynne Graham

Ainoa kuningatar / Ikuisesti yhdessä

Ainoa kuningatar / Ikuisesti yhdessä

4.05 21 5 Kirjailija: Kim Lawrence, Lynne Graham
Saatavilla e-kirjana.
Ainoa kuningatar

Chrissie tuijotti kasvot kalvenneina kynnyksellään seisovaa miestä, kuningas Jaulia – ensimmäistä rakastajaansa ja ainoaa miestä, jota hän oli koskaan rakastanut. Aviomiestään. Lastensa isää… Mutta Jaulilla ei ollut aavistustakaan, että hän oli kaksosten isä, eikä Chrissiellä ollut aikomustakaan kertoa sitä. Hänen vastavihitty aviomiehensä oli hylännyt hänet julmasti, sanaakaan sanomatta kaksi vuotta sitten, eikä hän aikonut antaa sitä niin vain anteeksi!

Ikuisesti yhdessä

Draco pysäytti vikkelän matkalaukkuvarkaan melkein vahingossa – ja huomasi seisovansa nilkkojaan myöten naisellisissa ja hyvin seksikkäissä alushepenissä! Laukun omistaja oli aivan yhtä kiehtova kuin sen sisältökin, mutta vaikka Draco käytti kaiken hurmaustaitonsa, Eve ei suostunut lähtemään hänen kanssaan treffeille. Eikä toisellakaan kerralla, kun he törmäsivät toisiinsa uudestaan saman päivän aikana. Kolmannella kerralla Draco alkoi jo uskoa kohtalolla olevan näppinsä pelissä! Ja Evekin alkoi muuttua myötämielisemmäksi…
Kieli: Suomi Kategoria: Romantiikka Kääntäjä:

Lisätietoa e-kirjasta:

Julkaisija: Harlequin
Julkaisuvuosi: 2016-05-01
ISBN: 9789150754483
Kommentit

Lue mitä, missä ja milloin haluat – täysin omilla ehdoillasi

Lue kuten haluat! Lataa rajattomasti kirjoja offline-tilaan, lueskele useampaa yhtä aikaa, valitse ihastuttavia tarinoita lapsille tai kokeile kirjaa, jota et tiennyt haluavasi kuunnella. Äänikirjat ja e-kirjat antavat lukemiselle uusia ulottuvuuksia.

Kokeile ilmaiseksi 14 päivää