Kokeile
Kosken kahta puolta - Jari Järvelä

Kosken kahta puolta

Kosken kahta puolta

3.55 123 5 Kirjailija: Jari Järvelä Lukija: Jon Jon Geitel
Saatavilla äänikirjana.
Saatavilla e-kirjana.
Kaksi mummia – kaksi totuutta kansalaissodasta. 7-vuotiaan pojan kaksi kesäpäivää v, 1977, kahdessa mummilassa. Koski erottaa mummit toisistaan, mutta syvin juopa heidän välillään ovat muistot vuodesta 1918. Mummit asuvat samassa kaupungissa, välissä on koski. Toisen perhe oli sisällissodassa punaisten puolella, toinen valkoisten. Mutta heidän lapsensa rakastuivat kuin Romeo ja Julia. Ja saivat pojan. Toiseen mummilaan haetaan vesi kaivosta ja lämpö liiteristä. Leikkitoverina pihassa on Vilho-poika, joka vuonna 1918 sai reiän vatsaansa. Toisessa mummilassa on palkintopuutarha, katossa kristallikruunu ja seinällä Mannerheim. Poika elää kesäänsä kahdessa eri todellisuudessa ja kuulee mummeiltaan kaksi eri totuutta nuoresta Suomesta. Jari Järvelä on monipuolinen kotkalainen kirjailija. Tällä kertaa hän hyödyntää omia lapsuusmuistojaan. Kirjailijan omat mummit olivat sisällissodassa eri puolilla. Vaikka romaani on puhtaasti fiktiivinen, omakohtaisuus tuo siihen erityistä koskettavuutta.
Kieli: Suomi Kategoria: Romaanit Kääntäjä:

Lisätietoa äänikirjasta:

Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Julkaisuvuosi: 2018-10-15
Pituus: 5T 49M
ISBN: 9789520404857

Lisätietoa e-kirjasta:

Julkaisija: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Julkaisuvuosi: 2018-08-07
ISBN: 9789520401900
Kommentit

Lue mitä, missä ja milloin haluat – täysin omilla ehdoillasi

Lue kuten haluat! Lataa rajattomasti kirjoja offline-tilaan, lueskele useampaa yhtä aikaa, valitse ihastuttavia tarinoita lapsille tai kokeile kirjaa, jota et tiennyt haluavasi kuunnella. Äänikirjat ja e-kirjat antavat lukemiselle uusia ulottuvuuksia.

Kokeile ilmaiseksi 14 päivää