Miksi joku tekee lapsia tähän maailmaan, pakottaa yhteiskunnan huolehtimaan niistä eläen samalla itsekin yhteiskunnan elättinä rikoksia tehden. Ja sitten kirjoittaa kirjan jossa moittii kuinka huonosti on kohdeltu. On kyllä uskomatonta. Hävettääköhän edes?

Kirjoittaja löytää enemmän syyllisiä ja virheitä yhteiskunnasta kuin itsestään.

Kirjoittaja kokee voivansa arvostella tavallisia, lapsistaan hyvin huolehtivia vanhempia siitä, etteivät he aina jaksa huomioida ja ihastella lastensa jokaista pihahdusta tai pysyä joka tilanteessa lasten kanssa keskustelevina ja ymmärtäväisinä vanhempina, jotka eivät menetä koskaan malttiaan. Tämän hän perustaa siihen, että hän itse etävanhempana (oman kamankäyttönsä takia lapsensa menettäneenä) hän on onnistunut olemaan kärsivällinen ja huomioiva vanhempi. Tälläinen jeesustelu naurattaisi, jos ei oksettaisi.

Ensimmäinen itsekäs ajatus joka heräsi: tämän kuunneltuani tunnen olevani maailman paras äiti.Tämä oli kertakaikkisen inhottavaa ja kuvottavaa kuunneltavaa. Olen itse elänyt lapsuuteni päihdeperheessä (kunnes mut vihdoin otettiin huostaan 12-vuotiaana) ja tämän kirjoittajan teksti saa mun niskavillat pystyyn sekä selittämättömän vihan tunteen. Meillä on täysin erilainen ajattelutapa tämän kirjoittajan kanssa , hän syyttää kaikesta sossuja, poliiseja ja muita joiden vikoja hänen elämän vastoinkäymiset vähiten ovat. "Lapseni näkivät minussa hyvää" , "oma poikani puolusti minua " jne lässynlää. Kyllä minäkin sossupalavereissa 13-vuotiaana puolustin isääni ja palavereiden jälkeen haukuttiin yhdessä isän kanssa kaikki pystyyn , vasta nyt 15 vuoden jälkeen kun omat aivoni on aikuisten asennossa ja itselläni on kaksi pientä lasta tajuan miten sairasta se silloin oli ISÄNI taholta.

Jotenkin jäi olo, että kirjoittaja syyttää yhteiskuntaa kaikista ongelmistaan. Ja tämä oli toki vain hänen näkökulmansa suhteestaan lapsiinsa, joita hän ei edes kasvattanut käytännössä. Surullista, mutta ilmeisen totta ja yleistä tällaiset tarinat ja ihmiskohtalot. Antaa kyllä perspektiiviä omaan elämään.

Hyvin elävästi kirjoitettu surullinen perheen tarina. Kiitos ja voimia eteenpäin.

Kirjoittaja on juurikin niitä ihmisiä, joilla on vain oikeuksia, eikä mitään velvollisuuksia. Ärsyttävää rehellistä työtä tekevien ihmisten ja yhteiskunnan syyllistämistä ja hyväksikäyttöä, vaikka ainoaa syyllistä hän saa tuijotella katsellessaan peiliin. Itse pilasi sekä itsensä, että lähipiirinsä elämät, vaikka apua on/oli saatavilla yllinkyllin verovaroilla kustannettua tietenkin. Kalliiksi tulevat nämä oman elämänsä sankarit. Tee niin kuin sanon, älä niin kuin minä teen... Älä tunnusta mitään.... Uskomatonta!

Surullinen tarina huumehuuruisesta äitiydestä, jossa mikään, ei edes omat lapset saa kirjoittajaa luopumaan huumeista.

Riipaisevan aito

Kunpa kirjoittaja pysyisi kuivilla ja jatkaisi kehittäisi taitoaan kirjoittaa. Tsemppiä!