Syväluotaus lasta toivovan, siskoaan kadehtivan naisen mieleen.

Erilainen, surullinen tarina.

No kyllä tämän nyt kuunteli. Ei ollut niin huono, että kesken piti jättää. Mutta päähenkilö oli kyllä persoonalisuushäiriöinen ja kaikista mustasukkainen… ja sitten tarina loppui. Puff. Ihan seinään.

Surullinen pohjavire tässä tarinassa. Elämänpettymykset nakertavat hiukan hukassa ja toisistaan etäällä olevia perheenjäseniä, paikassa jonka piti olla paratiisi. Luulenpa että aika moni keski-ikään mennessä on elämässään joskus ollut tämäntapaisessa tilanteessa, siis tunnetasolla. Mutta eniten hämmästyin näitä arvioita. Millainen luonnehäiriö pitää oikein itsellä ollakaan, jotta voi lukea tämän kirjan vain tarinana sisarkateudesta ja ”katkerasta ja ikävästä ja kateellisesta” päähenkilöstä??? Eihän tämä kirja kateudesta kerro, se on pintatasoa ja alla jäävuori.

Loistavaa tekstiä, viiltävää, kirkasta ja viihdyttävää – kepeää ja syvällistä yhtä aikaa. Pirjo Heikkilä on suosikkilukijani ❤️

Meni tosi nopeasti koko kirja 💗

Kirja kuvaili hyvin sisarusten suhteita ja vaikeita tunteita.

Kirjasta itsestään en tiedä, mutta sen kuuntelu ei onnistu. Lukija paasaa niin hengästyttävää ja jopa hyökkäävän tuntuista pikalukusuoritusta, että kirjan ääreen on mahdotonta rentoutua. Niinpä en päässyt alkua pidemmälle, mutta selailin sen verran, että kuulin lukijan pitävän pintansa loppuun saakka.

Piti otteessaan. Lyhyt kirja, mutta ihmisten väliset kimurantit suhteet tulivat hyvin selville. Elämää ei voi hallita - ajatuksen puntarointia.

Mikä lie tämän kirjan tarkoituksena?Kuin outo novelli. Ei alkua, loppua eikä juonta. Heikkilällä taas hitonmoinen kiire.