Liitopoika
- Autor
- Kustantaja
Aku aloittaa uudessa yläkoulussa rankan kiusaamisvaiheen jälkeen, mutta poika, joka harrastaa ompelua ja keppariaskartelua, ei ole kova sana uudessakaan koulussa. Onneksi on vanha kaveri Maaria, ja vähitellen Aku tutustuu bisneksiensä kautta myös Janetiin, tunnettuun keppariguruun. Eräänä päivänä Maaria saa houkuteltua Akunkin kokeilemaan ratsastamista, ja vähä vähältä Aku imeytyy harrastukseen yhä syvemmälle. Hän saa vaihtokaupassa itselleen hevosen, joka on tarkoitus myydä pian pois, mutta toisin käy. Liitopojasta tulee Akulle ystävä.
Hienovireinen nuortenromaani kertoo omapäisen ja taiteellisen pojan kamppailusta ympäristön paineita vastaan. Arja Puikkonen kuvaa tiiviin harrastuspiirin ja mielikuvituksen tuomaa lohtua ja voimaa koskettavasti ja lämmöllä, huumoria unohtamatta.
Arja Puikkonen on Kirkkonummella asuva kirjailija ja sanataideopetuksen pioneeri. Hän sai Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2003, ja hänen yhdessä tyttärensä Emma Puikkosen kanssa kirjoittama saturomaani Äänihäkki oli Topelius-palkintoehdokkaana vuonna 2017.
© 2019 Karisto (E-raamat): 9789512365661
Väljaandmise kuupäev
E-raamat: 15. märts 2019
Raamatud, mis sarnanevad raamatuga Liitopoika
- Barrikadikesä Jussi Siirilä
- Missä olet Milla? Ritva-Liisa Elivuo
- Saariston suolaiset kyyneleet Mariel Pietarinen
- It girl: Suosituksi yhdessä päivässä Katy Birchall
- Peli poikki, Juho Esa I. Järvinen
- Hyvästi, valkoinen Sinikka Laine
- Ruusupuiston Johanna Leena Mäkijärvi
- Aurora Sari Luhtanen, Pinja Sanaksenaho
- Lava kutsuu, Tippi Heidi Silvan
- Heli ryhtyy ystäväksi Simo Ojanen
- Lumikki Valkonen Kaarina Helakisa
- Arttu K. Marja-Leena Tiainen
- Puut ja lyhdyt kukkivat Annukka Järvi
- Haamuhyppy Marja-Leena Tiainen
- Lisbethin ensimmäinen rakkaus Bertha Holst
- Sirkuskoira Rico Tuija Lehtinen
- Anna-Liisa H.C. Andersen
- Jääprinsessa ja jäähykuningas Marja-Leena Tiainen
- Oma elämäni Minna Levola
- Päiväkirja Eeva Raito
- Viivi ja pitkä kuuma kesä Tittamari Marttinen
- Kerjäläistyttö ja sissipäällikkö Maijaliisa Dieckmann
- Kultasydän Selma Lagerlöf
- Vastalaukkaa Arja Puikkonen
- Balettia, Alina! Teija Huusko
- Mustarastas Arja Puikkonen
- Rebekka: yllätysten ysi Tuija Lehtinen
- Talvikki ja ensimmäinen älypuhelin Riina Katajavuori
- Hämäränkoira Virpi Saarinen
- Amorina, kesähevonen Annina Holmberg
- Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos Heidi Silvan
- Hyvästi! Toivoo Jere Raili Mikkanen
- Hotelli Pyrstötähti Tittamari Marttinen
- Tuulensieppaaja Ville Suhonen
- Voimistelun käsikirja Ivar Wilskman
- Jade ja autiotalon jengi Taru Mäkinen
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Karu magab Emelie Schepp
- Sõja lapsed Martin Walker
- Allüürnik Freida McFadden
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Surmaskulptor Chris Carter
- Külm nagu kivi Alex Smith
- Liblikaõeksed Jenny Hale
- Kui muutuda, siis jäädavalt Rangan Chatterjee
- Valge naise armastus Helene Moss
- Threshing Day (Wing and Claw Collection) Rebecca Yarros
- Mõrv novembris Simon Mason
- Tööpäev Tõnu Õnnepalu
- Karulõks Berit Sootak
- Kaneelisaiakese raamatupood Laurie Gilmore
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Allüürnik Freida McFadden
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Prouad tõsielusarjas ja armastuse otsinguil Sirje Salu
- Matilda Leelo Kassikäpp
- Märgistatud Max Seeck
- Ära kasutatud, vägistatud ja müüdud Jessika Devert, Paulina Bengtsson
- Mina, korralik naine Jaan Mikweldt
- Ja ei jäänud teda ka Agatha Christie
- Fifty-Fifty Steve Cavanagh
- Safranisügis Maija Kajanto
- Sitt päev Martin Hook
- Külm nagu kivi Alex Smith
- Sõja lapsed Martin Walker
- Karulõks Berit Sootak
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Kaneelisaiakese raamatupood Laurie Gilmore
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Märgistatud Max Seeck
- Ära kasutatud, vägistatud ja müüdud Jessika Devert, Paulina Bengtsson
- Mälestused temast Colleen Hoover
- Nõid Camilla Läckberg
- Kallim Freida McFadden
- Kuuõde Lucinda Riley
- Dorian Gray portree Oscar Wilde
- Kõrvitsavürtsi kohvik Laurie Gilmore
- Veristan su nagu lambatalle Shahrazad
- Tormiõde Lucinda Riley
- Safranisügis Maija Kajanto
- Majakavaht Camilla Läckberg
Vali pakett
Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles
Suur valik eestikeelseid raamatuid
Uusi raamatuid iga nädal
Kids Mode lastesõbralik keskkond
Unlimited
14.99 € /kuus
1 konto
Kuula ja loe piiramatult
Tühista igal ajal
Unlimited (aastane)
119.99 € /aasta
1 konto
Kuula ja loe piiramatult
Säästa 33%
