Loe ja kuula

Astu lugude lõputusse maailma

  • Proovi tasuta
  • Loe ja kuula nii palju, kui soovid
  • Suurim valik eestikeelseid raamatuid
  • Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles
Proovi tasuta
Cover for Lordiary

Lordiary

152 hinnangut

4.5

Kestus
34 h 36 min
Keel
Soome
Formaat
Kategooria

Teadmiskirjandus

Uskomaton menestystarina Mr. Lordin omin sanoin.

”Mahdollisuus tehdä näitä asioita on viimeinen, minkä uhraisin, koska se tarkoittaisi oman itseni uhraamista. Silloin en olisi enää minä.”

Miten rovaniemeläispoika loi kansainvälisen suursuosion saavuttaneen menestystarinan?

Lordiary on väkevä, kertojansa kuuloinen tarina oman vision tinkimättömästä toteuttamisesta, taiteellisen vapauden puolustamisesta ja pikkutarkasta uurastuksesta. Matka on ollut värikäs, rikas ja täynnä ylä- sekä alamäkiä. Lopputuloksena on uniikki elämäntyö Lordi, jonka ympärille on kasvanut vankka ihailijakunta ympäri maailman.

Mr. Lordi on Lordin perustaja, laulaja, säveltäjä sekä yhtyeen visuaalisen ilmeen luoja. Vuodesta 2002 lähtien yhtye on julkaissut 17 albumia ja kiertänyt maailmaa useilla pitkillä kiertueilla. Maria Jyrkäs on journalisti, kirjailija ja media-alan yrittäjä. Hänen esikoisteoksensa Muutoksen matkaopas ilmestyi vuonna 2020.

© 2022 Tammi (Audioraamat): 9789520430276
© 2022 Tammi (E-raamat): 9789520430269

Väljaandmise kuupäev

Audioraamat: 13. september 2022
E-raamat: 13. september 2022

Raamatud, mis sarnanevad raamatuga Lordiary

  1. Timo Tolkki: Hymni elämälle : Stratovarius-kitaristin tarina
    Timo Tolkki: Hymni elämälle : Stratovarius-kitaristin tarina Timo Tolkki, Anssi Eriksson
  2. HIM - Synnin viemää
    HIM - Synnin viemää Juho Juntunen
  3. The 69 Eyes
    The 69 Eyes Timo Kalevi Forss
  4. Amorphis
    Amorphis Markus Laakso
  5. Roudari: Iron Maidenin kyydissä 1978-84
    Roudari: Iron Maidenin kyydissä 1978-84 Steve "Loopy" Newhouse
  6. Stone
    Stone Ari Väntänen
  7. Eruption – Eddie van Halenin tarina
    Eruption – Eddie van Halenin tarina Paul Brannigan
  8. Kingston Wallin perintö
    Kingston Wallin perintö Kimmo Aroluoma
  9. Chris Cornell: Elämä
    Chris Cornell: Elämä Corbin Reiff
  10. Tunnustan: Omaelämäkerta
    Tunnustan: Omaelämäkerta Rob Halford
  11. Muistikuvia: Tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa
    Muistikuvia: Tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa Jouni Hynynen
  12. Veljeni Jimi Hendrix: Legendan tarina1942-1970
    Veljeni Jimi Hendrix: Legendan tarina1942-1970 Leon Hendrix, Adam Mitchell
  13. Kulkurin valssi
    Kulkurin valssi Jyrki Linnankivi
  14. Pohjoisen laulut: Suomalaisen hevimetallin matka maailmalle
    Pohjoisen laulut: Suomalaisen hevimetallin matka maailmalle Toni-Matti Karjalainen
  15. Scream for me Finland!: Kansainvälistä hevikeikkahistoriaa 1980-luvun Suomessa
    Scream for me Finland!: Kansainvälistä hevikeikkahistoriaa 1980-luvun Suomessa Mikael Huhtamäki
  16. Bändilaboratorio: Tarinoita Lepakkoluolasta
    Bändilaboratorio: Tarinoita Lepakkoluolasta Marco Kosonen
  17. Smack
    Smack Jarkko Jokelainen
  18. Razzle: Hanoi Rocks -legendan tarina
    Razzle: Hanoi Rocks -legendan tarina Ari Väntänen
  19. Rainbow in the Dark: omaelämäkerta
    Rainbow in the Dark: omaelämäkerta Mick Wall, Ronnie James Dio, Wendy Dio
  20. Hanoi Rocks - All Those Wasted Years
    Hanoi Rocks - All Those Wasted Years Ari Väntänen, Andy McCoy, Michael Monroe
  21. Faith No More: Narrikuninkaat
    Faith No More: Narrikuninkaat Adrian Harte
  22. Stam1na - Muistipalatsi
    Stam1na - Muistipalatsi Ari Väntänen
  23. Viikate: 25 mollivuotta
    Viikate: 25 mollivuotta Asko Alanen
  24. Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta
    Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta Ari Väntänen
  25. Roudarit
    Roudarit Lamppu Laamanen
  26. Jumalten vasara: Saaga Led Zeppelinistä
    Jumalten vasara: Saaga Led Zeppelinistä Stephen Davis
  27. Dire Straits: Elämäni bändissä
    Dire Straits: Elämäni bändissä John Illsley
  28. Kingston Wall: Petri Wallin saaga
    Kingston Wall: Petri Wallin saaga Viljami Puustinen
  29. The Rasmus
    The Rasmus Ari Väntänen
  30. Suomalaiset sähkökitaristit
    Suomalaiset sähkökitaristit Tommi E. Virtanen, Pekka Laine
  31. Guns N' Roses: Viimeiset jättiläiset
    Guns N' Roses: Viimeiset jättiläiset Mick Wall
  32. Täältä pohjoiseen: Sentencedin tarina
    Täältä pohjoiseen: Sentencedin tarina Matti Riekki
  33. Spede, nimittäin
    Spede, nimittäin Tuomas Marjamäki
  34. Lynyrd Skynyrd: Etelän vapaat linnut
    Lynyrd Skynyrd: Etelän vapaat linnut Janne Rönkkö
  35. LENNON – Rocktähden elämä, rakkaudet ja kuolema
    LENNON – Rocktähden elämä, rakkaudet ja kuolema Lesley-Ann Jones
  36. Cisse Häkkinen
    Cisse Häkkinen Honey Aaltonen
  37. Set the Night on Fire: Elämää, kuolemaa ja kitaransoittoa The Doorsissa
    Set the Night on Fire: Elämää, kuolemaa ja kitaransoittoa The Doorsissa Jeff Alulis, Robby Krieger
  38. Hurriganes
    Hurriganes Vesa Kontiainen, Kjell Starck, Honey Aaltonen
  39. Tauski - Elämä ja teot
    Tauski - Elämä ja teot Antto Terras
  40. Epe: Levymoguli
    Epe: Levymoguli Timo Kanerva
  41. Sir Elwoodin hiljaiset värit - Backstage-passi
    Sir Elwoodin hiljaiset värit - Backstage-passi Jose Riikonen
  42. Dave Lindholm: Tietenkin
    Dave Lindholm: Tietenkin Lamppu Laamanen
  43. Kesytön Jim Morrison: Legendan elämä 1943-1971
    Kesytön Jim Morrison: Legendan elämä 1943-1971 Jerry Hopkins
  44. Marco Hietala: Ruostumaton
    Marco Hietala: Ruostumaton Timo Kangasluoma
  45. Melankolian mestari: Miika Tenkula
    Melankolian mestari: Miika Tenkula Nefertiti Malaty
  46. Jyrki 1995–2001: Nuoriso-ohjelman nousu ja tuho
    Jyrki 1995–2001: Nuoriso-ohjelman nousu ja tuho Joonas Hytönen, Juuso Määttänen
  47. Wigwam
    Wigwam Mikko Meriläinen
  48. Ruisrock 1970-2020: Tarinat, totuudet ja myytit
    Ruisrock 1970-2020: Tarinat, totuudet ja myytit Jukka Kittilä, Jaakko Mikkola

Vali pakett

  • Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles

  • Suur valik eestikeelseid raamatuid

  • Uusi raamatuid iga nädal

  • Kids Mode lastesõbralik keskkond

Populaarne

Unlimited

14.99 € /kuus

  • 1 konto

  • Kuula ja loe piiramatult

  • Tühista igal ajal

Proovi kohe

Unlimited (aastane)

119.99 € /aasta

  • 1 konto

  • Kuula ja loe piiramatult

  • Säästa 33%

Proovi kohe