Mimosa
- Autor
- Esitaja
- Kustantaja
Pääsiäisnoidan tytär Mimosa saa aikaan iloisia muutoksia!
Camilla Mickwitzin rakastettu Mimosa hurmaa kaikenikäiset lukijat.
Mimosa on pääsiäisnoidan lapsi, ennakkoluuloton niin kuin kaikki lapset. Hän yrittää saada ihmiset tajuamaan, että onnellisinta on olla oma itsensä.
Eräänä iltana, lähtiessään työmatkalle, Mimosan äiti jättää Mimosan lastenkotiin. Ja pian Mimosa ryhtyy toimeen muuttaakseen lastenkodin ilmapiiriä iloisemmaksi!
Camilla Mickwitzin kuvakirjaklassikko vuodelta 1983 ei ole menettänyt lumoaan. Tarvitsemme edelleen Mimosan taikoja.
Camilla Mickwitz (1937-1989) oli rakastettu suomalainen lastenkirjailija, kuvittaja ja animaattori. Mickwitz sovitti tunnetuimmat animaatiohahmonsa tuoreeltaan myös lasten kuvakirjoiksi. Jason-hahmosta valmistui vuosina 1975–1978 neljä kuvakirjaa, Emiliasta vuosina 1979–1981 viisi kuvakirjaa ja Mimosasta vuosina 1983–1987 neljä kuvakirjaa. Hän käytti kuvituksissa erilaisia tekniikoita, Jasoneissa liitua, Emilioissa vesivärejä ja Mimosoissa guassia.
Mickwitz teki yli kaksikymmentä kuvakirjaa ja lähes yhtä monta animaatioelokuvaa. Hän sai useita kotimaisia ja kansainvälisiä elokuva- ja lastenkirjapalkintoja. Lisäksi Mickwitz animoi Pikku Kakkosenyhä käytössä olevan alkutunnuksen vuonna 1983 ja kuuluisan jäävaroituksen vuonna 1986.
© 2022 Tammi (Audioraamat): 9789520442743
© 2022 Tammi (E-raamat): 9789520442750
Väljaandmise kuupäev
Audioraamat: 4. aprill 2022
E-raamat: 4. aprill 2022
Raamatud, mis sarnanevad raamatuga Mimosa
- Metsä muuttaa Henna Ryynänen
- Jouluinen Myry: Lennokas joulutarina Henna Ryynänen
- Leijonankesyttäjä Katriina Rosavaara
- Murkens ja hirmuinen syysmyrsky Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti
- Lolan suuri salaisuus Lola Odusoga
- Hyvänyön satujen kirja 1 N/A
- Saariston prinsessa Tuutikki Tolonen
- Saagan seikkailut. Ilotulitus, pulu ja hurjat dinosaurukset Josefine Sundström, Emma Göthner
- Hipsuvarvas ja muita kertomuksia N/A
- Käpykolon väkeä. Syysvieras Leena Parkkinen
- Peukalo-Liisa Hans Christian Andersen
- Mustekala löytää trikoot: Riimirunoja Sinikka Nopola
- Herkko ja Hilla – Munkkipossut Kristiina Mäkimattila, Inka Hytönen
- Mitäs siihen sanot, isä? Timo Parvela
- Aliisa ja kummallinen lohikäärme Ilkka Olavi
- Viidakon väki ja suuri muutto Johanna Lumme
- Kettujuttuja: Kolme hännäkästä tarinaa Kaija Pannula
- Minisijainen Vuokko Hurme
- Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko Taru Viinikainen
- Unilehmän joulutarina Kristiina Mäkimattila, Merja Mäki
- Lempiloruja vauhtivarpaille: Äänikirja Elina Pulli
- Mur ja metsän valo: Iltasatuja Kaisa Happonen
- Huuhuvuoren satuja: Valitut sadut 1979-2023 Hannele Huovi
- Tule takaisin, pikku nalle Tuula Kallioniemi
- Karoliina ja oikukas uni Tuula Kallioniemi
- Peloton peltohiiri Meri Korpela, Aleksi Korpela
- Määt ja Muut: Runoja eläimistä ja ihmisistä Mariska
- Onnekkaiden eläinten talo: Tarinoita Tuulispäästä Suvi Auvinen
- Kettu ja hiljaisuus Reetta Niemelä
- Kaiho-kotitonttu ja karanneet kärsiväiset Emilia Aakko
- Kani Andersson matkustaa Ulla-Maija Aaltonen
- Ruma Ankanpoikanen H.C. Andersen
- TI-TI Nalle Suuri Satukirja Riitta Korpela
- Rontti-kissan kummallinen kesä Tuukka Sandström
- Lilli ja villi polkupyörä Juha Mäntylä, Kristiina Mäkimattila
- Korvatunturi Pekka Vuori
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Karu magab Emelie Schepp
- Sõja lapsed Martin Walker
- Allüürnik Freida McFadden
- Surmaskulptor Chris Carter
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Külm nagu kivi Alex Smith
- Liblikaõeksed Jenny Hale
- Kui muutuda, siis jäädavalt Rangan Chatterjee
- Valge naise armastus Helene Moss
- Threshing Day (Wing and Claw Collection) Rebecca Yarros
- Mõrv novembris Simon Mason
- Tööpäev Tõnu Õnnepalu
- Karulõks Berit Sootak
- Kaneelisaiakese raamatupood Laurie Gilmore
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Allüürnik Freida McFadden
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Matilda Leelo Kassikäpp
- Valge naise armastus Helene Moss
- Prouad tõsielusarjas ja armastuse otsinguil Sirje Salu
- Karu magab Emelie Schepp
- Märgistatud Max Seeck
- Ära kasutatud, vägistatud ja müüdud Jessika Devert, Paulina Bengtsson
- Mina, korralik naine Jaan Mikweldt
- Mõrv novembris Simon Mason
- Ja ei jäänud teda ka Agatha Christie
- Safranisügis Maija Kajanto
- Surmaskulptor Chris Carter
- Rehepapp Andrus Kivirähk
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Rehepapp Andrus Kivirähk
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Mälestused temast Colleen Hoover
- Märgistatud Max Seeck
- Kaneelisaiakese raamatupood Laurie Gilmore
- Ära kasutatud, vägistatud ja müüdud Jessika Devert, Paulina Bengtsson
- Kaneelirullisuvi Maija Kajanto
- Valge naise armastus Helene Moss
- Kallim Freida McFadden
- Kõrvitsavürtsi kohvik Laurie Gilmore
- Veristan su nagu lambatalle Shahrazad
- Variatsioon Rebecca Yarros
- Külm nagu kivi Alex Smith
- Püha saar L. J. Ross
Vali pakett
Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles
Suur valik eestikeelseid raamatuid
Uusi raamatuid iga nädal
Kids Mode lastesõbralik keskkond
Unlimited
14.99 € /kuus
1 konto
Kuula ja loe piiramatult
Tühista igal ajal
Unlimited (aastane)
119.99 € /aasta
1 konto
Kuula ja loe piiramatult
Säästa 33%
