Loe ja kuula

Astu lugude lõputusse maailma

  • Proovi tasuta
  • Loe ja kuula nii palju, kui soovid
  • Suurim valik eestikeelseid raamatuid
  • Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles
Proovi tasuta
Cover for Navetta

Navetta

107 hinnangut

4

Kestus
8 h 45 min
Keel
Soome
Formaat
Kategooria

Elulood

”En paljasta mitään, kerron kaiken.”

Pirkanmaalaisen mäkitupalaismökin ränsistyneen navetan kunnostuksesta kasvaa hirtehinen mutta syvällinen muistelmateos.

”En tiedä, mistä olen kotoisin, asuin ennen kolmattakymmenettä ikävuottani viidellä eri paikkakunnalla kahdessakymmenessäneljässä eri osoitteessa. Varuskuntasairaalan lääkärin mukaan olin lapsena yliherkkä, sitä peitellessä olen tehnyt pahimmat virheeni elämässä. Mutta myös parhaimmat onnistumiseni teatterissa.”

Näyttelijä-ohjaaja Kari Heiskasen tie suomalaisen teatteri-, televisio- ja elokuvamaailman huipulle alkoi 1950-luvun Hämeenlinnasta. Sotilasisän poika varttui Haminan varuskunnassa, jossa hän sai myös ensikosketuksensa teatteriin – ja kuuli repliikin, josta sittemmin tuli hänen ammatillinen avainlauseensa: ”Murhan voi tehdä lihakirveellä tai nuppineulalla!”

Navetta on kuvaus herkästi ahdistuvasta pojasta varuskunnan miehisessä kasvuympäristössä. Nuorukaisesta, joka kouluvuosien hukatun etsikkoajan jälkeen onnistuu omaksi ja muiden yllätykseksi pääsemään teatterikouluun. Opiskelijasta, joka estoineen on itse oman tekemisensä pahin este, näyttelijästä joka syttyy kannustuksesta ja alkaa vähitellen löytää omaa ääntään, perheenisästä joka toistaa oman isänsä virheitä. Ja viimein ohjaajasta ja kirjailijasta, joka vuosikymmenten kuluessa ymmärtää yllättäen etabloituneensa asemaan, jossa lempeys itseä ja muita kohtaan on mahdollista.

Kari Heiskasen ura Suomen näyttämötaiteen eturivissä ulottuu kuudelle vuosikymmenelle. Näyttelijänä Heiskanen tunnetaan niin viihteen kuin draaman taitajana. Lukemattomien roolitöidensä lisäksi hän on käsikirjoittanut tv-viihdettä, näytelmiä ja elokuvia, tehnyt ohjaustöitä niin teatteriin kuin oopperaan sekä toiminut Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntyön lehtorina ja professorina. Heiskanen on palkittu mm. Elokuvataiteen valtionpalkinnolla sekä Pro Finlandia -mitalilla.

© 2026 Tammi (Audioraamat): 9789520479350
© 2026 Tammi (E-raamat): 9789520479343

Väljaandmise kuupäev

Audioraamat: 25. august 2026
E-raamat: 25. august 2026

Vali pakett

  • Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles

  • Suur valik eestikeelseid raamatuid

  • Uusi raamatuid iga nädal

  • Kids Mode lastesõbralik keskkond

Populaarne

Unlimited

14.99 € /kuus

  • 1 konto

  • Kuula ja loe piiramatult

  • Tühista igal ajal

Proovi kohe

Unlimited (aastane)

119.99 € /aasta

  • 1 konto

  • Kuula ja loe piiramatult

  • Säästa 33%

Proovi kohe