Saattaja
- Autor
- Kustantaja
Hyytävätunnelmainen kauhuesikoinen Stephen Kingin hengessä
Kaikki alkaa, kun Lilja muuttaa entiseen kotitaloonsa. Kellarin valot räpsyvät ja keskelle lattiaa ilmestyy tyhjästä lätäkkö. Talon edelliset asukkaat ovat lähteneet nopeasti, kuin pakoon. Kun naapurin vanha nainen puukotetaan raa'asti ja Liljan äiti löytyy kotitalon kellarista koomaan vajonneena, Liljan lapsuusmuistot ja painajaiset alkavat loksahdella yhteen: Liljalla on erityislaatuinen kyky, jota hänen odotetaan käyttävän.
Saattaja on vahva kertomus kohtalon väistämättömyydestä ja vastuuseen kasvamisesta, se raottaa myös verhoa muinaisten myyttien todellisuuteen. Teoksen piinaavuus syntyy nimettömästä uhkasta, jonka kylmän hengityksen tuntee koko ajan niskassaan.
"Retki tuonpuoleiseen on elokuvamaisen tehokas, kammottava ja yllättävä." Me Naiset
"- - psykologinen jännitys kasvaa sivu sivulta kohtaus kohtaukselta käsinkosketeltavan karmivaksi. Ote säilyy viimeiseen pisteeseen asti." Kaleva
Mia Vänskä (s. 1972) on espoolainen tekninen kirjoittaja, joka on lukenut Kinginsä ja mainitsee yliluonnolliset kertomukset innoittajikseen. Saattaja on hänen esikoisromaaninsa.
© 2011 Atena (E-raamat): 9789517967792
Väljaandmise kuupäev
E-raamat: 20. oktoober 2011
Raamatud, mis sarnanevad raamatuga Saattaja
- Kirottu talo Oskar Reponen
- Musta kuu Mia Vänskä
- Valkoinen aura Mia Vänskä
- Koe Tiina Kaila
- Kuolleista herättäjä Oskar Reponen
- Ken kuolleita kutsuu Kari Nenonen
- Pimeyden sakramentti Tuula Pelttari
- Käärinliinat Marko Hautala
- Hylätty ranta Andrew Michael Hurley
- Nälkänummi Andrew Michael Hurley
- Itsevalaisevat Marko Hautala
- Sielut kulkevat sateessa Pasi Ilmari Jääskeläinen
- Salemin kirous Rob Zombie
- Kalman kehtolaulu Rebecca Netley
- Unikoira Marko Hautala
- Kuokkamummo Marko Hautala
- Lintuhäkki Josh Malerman
- Pimeän arkkitehti Marko Hautala
- Torajyvät Marko Hautala
- Risteily Mats Strandberg
- Valkoiset varpaat: Kauhutarinoita Marko Hautala, Anders Fager, Virpi Hämeen-Anttila, Jaakko Yli-Juonikas, Satu Grönroos, Sami Hilvo, Essi Kummu
- Metsän äiti Anne Leinonen
- Punainen piano Josh Malerman
- Talven lapset Jennifer McMahon
- Leväluhta Marko Hautala
- Kuolleiden valssi Marko Hautala
- Luciferin lapset Kari Nenonen
- Paha kirja Kaj Korkea-aho
- Kolme Sarah Lotz
- Hypnoosimurhaaja Oskar Reponen
- Kuiskaava tyttö Marko Hautala
- Hiljainen vieras Akseli Heikkilä
- Noitarovio Kari Nenonen
- Yksikätinen Janne Huilaja
- Elämän ja kuoleman salaisuudet Rebecca Alexander
- Hoivakoti Mats Strandberg
- Tuonen tahto Hanna Morre
- Rue Morguen murhat ja muita kertomuksia Edgar Allan Poe
- Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita Mikko Toiviainen
- Frankenstein terapiassa: Kauhuklassikot psykologilla Mats Strandberg, Jenny Jägerfeld
- Lukittu Aino-Elina Unkuri
- Tuntematon painajainen Oskar Reponen
- Kaikki pois piilosta Kiersten White
- Setä Alfredin evankeliumi - Jouluinen kauhutarina Marko Hautala
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Karu magab Emelie Schepp
- Sõja lapsed Martin Walker
- Allüürnik Freida McFadden
- Surmaskulptor Chris Carter
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Külm nagu kivi Alex Smith
- Liblikaõeksed Jenny Hale
- Kui muutuda, siis jäädavalt Rangan Chatterjee
- Valge naise armastus Helene Moss
- Threshing Day (Wing and Claw Collection) Rebecca Yarros
- Tööpäev Tõnu Õnnepalu
- Mõrv novembris Simon Mason
- Karulõks Berit Sootak
- Kaneelisaiakese raamatupood Laurie Gilmore
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Allüürnik Freida McFadden
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Mõrv novembris Simon Mason
- Surmaskulptor Chris Carter
- Valge naise armastus Helene Moss
- Matilda Leelo Kassikäpp
- Võr(g)utamine Katariina Tammert
- Karu magab Emelie Schepp
- Ära kasutatud, vägistatud ja müüdud Jessika Devert, Paulina Bengtsson
- Prouad tõsielusarjas ja armastuse otsinguil Sirje Salu
- Rehepapp Andrus Kivirähk
- Mina, korralik naine Jaan Mikweldt
- Fifty-Fifty Steve Cavanagh
- Safranisügis Maija Kajanto
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Rehepapp Andrus Kivirähk
- Mälestused temast Colleen Hoover
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Fifty-Fifty Steve Cavanagh
- Ära kasutatud, vägistatud ja müüdud Jessika Devert, Paulina Bengtsson
- Surmaskulptor Chris Carter
- Vaikiv patsient Alex Michaelides
- Kallim Freida McFadden
- Kõik algab meist Colleen Hoover
- Kuuõde Lucinda Riley
- Merineitsi Camilla Läckberg
- Kõrvitsavürtsi kohvik Laurie Gilmore
- Datlitalv Maija Kajanto
- Kaneelisaiakese raamatupood Laurie Gilmore
Vali pakett
Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles
Suur valik eestikeelseid raamatuid
Uusi raamatuid iga nädal
Kids Mode lastesõbralik keskkond
Unlimited
14.99 € /kuus
1 konto
Kuula ja loe piiramatult
Tühista igal ajal
Unlimited (aastane)
119.99 € /aasta
1 konto
Kuula ja loe piiramatult
Säästa 33%
