Loe ja kuula
Astu lugude lõputusse maailma
- Proovi tasuta
- Loe ja kuula nii palju, kui soovid
- Suurim valik eestikeelseid raamatuid
- Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles

Uni
- Autor
- Esitaja
- Kustantaja
Jos antaa osan itsestään toiselle, voiko silti olla kokonainen?
Uni Tammer on työttömyyttä, humputuksia ja turhanpäiväisyyttä vieroksuva itsenäinen nainen 1920-luvun Helsingissä. Kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus lähteä matkalle ystävättärensä Kaijan seurana, Uni päättää astua laivaan tietämättä, että matka muuttaa kaiken. Luvassa on seikkailu eurooppalaisten kaupunkien halki, yhdessä hilpeän, yläluokkaisen seurueen kanssa. Matkalle lähtee myös Erkki Kaarilahti, jonka perään Unin on määrä katsoa. Mutta kun nuoren miehen hyväntuulisuus ja ihastuttava luonne vetävät Unia puoleensa, hänen täytyy pohtia, mitä äkkiä syttynyt tunne tarkoittaa. Mistä tunnistaa aidon rakkauden?
Elsa Soinin ensi kerran vuonna 1930 julkaistu romaani kuvaa tarkkanäköisesti naisen asemaa parisuhteessa. Sen eläväiset henkilöhahmot ja tunnelmallinen kerronta herättävät henkiin 1920-luvun suomalaisen yläluokan ilot ja surut.
Elsa Soini (1893-1952) oli suomalainen kirjailija ja käsikirjoittaja, jonka laajaan tuotantoon kuuluu niin romaaneita, näytelmiä, pakinoita, elokuvakäsikirjoituksia kuin radiokuunnelmia. Soinin tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat kirjailija Aleksis Kivestä kertova elämäkertaromaani Nuori Aleksis, sekä yhdessä Seere Salmisen kanssa nimimerkillä Tuttu Paristo kirjoitetut kuunnelmat ja elokuvat Suomisen perheestä.
© 2023 Saga Egmont (Audioraamat): 9788727062419
© 2023 Saga Egmont (E-raamat): 9788728566121
Väljaandmise kuupäev
Audioraamat: 27. juuli 2023
E-raamat: 24. märts 2023
Raamatud, mis sarnanevad raamatuga Uni
- Sisko ja kultainen pikari Elsa Soini
- Irja Väinö Kataja
- Sydänkuun aamu Elisabet Aho
- Emmalan Elli Kasimir Leino
- Samaa sukua Anita Konkka
- Salonkisiskot Elisabet Aho
- Yli rajan Urho Karhumaki
- Kypsyvä kesä Elisabet Aho
- Pannajulistus Elsa Vuontisjärvi
- Pohjoistullin tyttösakki Elin Wägner
- Sinisiin ilmoihin Irja Sinivaara
- Varjoja kuvastimessa Elisabet Aho
- Vieraita Esa Mäkijärvi
- Soljalan emäntä Osmo Iisalo
- Tammien kartano Elisabet Aho
- Honkain keskellä Ulla Vaarnamo
- Päivä laskee, Tuulityttö Leena Kotila
- Ovet avoinna Marita Salomaa
- Anna Charlotta ja elämä Marita Salomaa
- Proksinvainiot Elsa Vuontisjärvi
- Samasta kodista Marja Salmela
- Kuinka Kustaa ja Katri saivat toinen toisensa Väinö Kolkkala
- Sinisukka Leila Tuure
- Punainen härkä Eeva Tikka
- Mirja Aili Somersalo
- Leikin hinta Marita Salomaa
- Suotorpan tyttö Selma Lagerlöf
- Kymmenen päivän loma Kirsti Porras
- Jääkärin sisko Ilma Virtala
- Taivaassa torpan maa Tuure Vierros
- Haaveiden harhaa Marita Salomaa
- Pieni pala onnea Liisa Hännikäinen
- Väärä sääty Anna Misko
- Verenpunainen vaakuna Mirja Heikkilä
- Isäni koti Kirsti Ellilä
- Irma Liisa Hännikäinen
- Marketan ja Juhanin avioliitto Aino Pälsi
- Kaksi kohtaloa Marita Salomaa
- Vallesmannin perhe Sesse Koivisto
- Verestä kudottu verkko Mirja Kuivaniemi
- Viaporin kaunis Helena Ursula Pohjolan-Pirhonen
- Kätkössä rastaanmuna Sesse Koivisto
- Kompassipuu Liisa Hännikäinen
- Lyhyt tarina nuoresta tytöstä Marja Salmela
- Kaksi lakeutta Salme Aejmelaeus
- Kuin maahisten veri Mirja Heikkilä
- Punakettuhattu Sirkkaliisa Oksanen
- Nõid Camilla Läckberg
- Võõraid on lihtsam armastada Liisi Õunapuu
- Mõrv novembris Simon Mason
- Hauavälu Mattias Edvardsson
- Peegelmees Lars Kepler
- Energiaretsept Lina Ejlertsson
- Pasodoble Helen Eelrand
- Surmaskulptor Chris Carter
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Vaarisa moodi Jaagup Mahkra
- Maailmameister Heino Enden Tiit Lääne
- Minu sõbrad Fredrik Backman
- Kaneelisaiakese raamatupood Laurie Gilmore
- Sõja lapsed Martin Walker
- A Court of Splintered Harmony Sarah J. Maas
- Nõid Camilla Läckberg
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Hauavälu Mattias Edvardsson
- Topeltmäng Ruth Erik
- Peegelmees Lars Kepler
- Minu õe päevik Leelo Kassikäpp
- Allüürnik Freida McFadden
- Valge naise armastus Helene Moss
- Pasodoble Helen Eelrand
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Surmaskulptor Chris Carter
- Valev kui lumi Lilja Sigurðardóttir
- Wilma mõrv Lars Olof Lampers
- Vaarisa moodi Jaagup Mahkra
- Maailmameister Heino Enden Tiit Lääne
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Nõid Camilla Läckberg
- Valge naise armastus Helene Moss
- Kuldne puur Camilla Läckberg
- Rehepapp Andrus Kivirähk
- Hõbedased tiivad Camilla Läckberg
- Uneskõndija Lars Kepler
- Langenud naine Colleen Hoover
- Tormiõde Lucinda Riley
- Vaarisa moodi Jaagup Mahkra
- Peegelmees Lars Kepler
- Hauavälu Mattias Edvardsson
- Surmaskulptor Chris Carter
- Vaikiv patsient Alex Michaelides
- Mälestused temast Colleen Hoover
Vali pakett
Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles
Suur valik eestikeelseid raamatuid
Uusi raamatuid iga nädal
Kids Mode lastesõbralik keskkond
Unlimited
14.99 € /kuus
1 konto
Kuula ja loe piiramatult
Tühista igal ajal
Unlimited (aastane)
119.99 € /aasta
1 konto
Kuula ja loe piiramatult
Säästa 33%