Loe ja kuula

Astu lugude lõputusse maailma

  • Proovi tasuta
  • Loe ja kuula nii palju, kui soovid
  • Suurim valik eestikeelseid raamatuid
  • Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles
Proovi tasuta
Cover for Westend

Westend

1888 hinnangut

4

Kestus
8 h 42 min
Keel
Soome
Formaat
Kategooria

Ilukirjandus

Suuri romaani 1990-luvun lamasta ja sen pitkästä varjosta.

Westend on elävästi kirjoitettu sukupolviromaani suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta, hajoavasta perheestä ja ystävyydestä. Samalla se on kuvaus talouskasvun mahdista ja yhden aikakauden lopusta.

Eletään 1980-luvun nousukautta, kaiken yllä vahva luottamus tulevaisuuteen. Kasvun aika kannattelee myös Elinan perhettä: tulee muutto Westendiin, uudet ystävät ja yhä tuottoisammat rakennushankkeet.

Kun maan talous romahtaa 1990-luvun alussa, kaikki murtuu.

Aikuisena Elina kysyy itseltään, mitä hänen perheelleen oikein tapahtui.

Westend saa miettimään ihmisiä, jotka ovat paremmin turvassa sattuman iskulta kuin toiset, ja sitten heitä, joita mikään turvaverkko ei suojaa. Se kertoo sukupolvesta, joka ei uskalla kiintyä liikaa, koska kaikki mikä ihmiselle annetaan, voidaan myös ottaa pois.

Suvi Vaarla luo terävin piirroin vahvan romaanin keskiluokan unelmista, toivosta ja talouden armottomasta mahdista.

Lukunäyte osoitteessa: https://issuu.com/kirja/docs/9789510437506-westend

Suvi Vaarla on kotoisin Helsingistä. Vaarla on opiskellut ja työskennellyt muun muassa Helsingissä, Brysselissä, Pariisissa ja Lontoossa. Hänellä on yhteiskuntatieteellinen koulutus ja hän on käynyt Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulun. Hän on aiemmin julkaissut novellikokoelman Täydellisiä ihmisiä.

© 2019 WSOY (Audioraamat): 9789510444887
© 2019 WSOY (E-raamat): 9789510444894

Väljaandmise kuupäev

Audioraamat: 24. september 2019
E-raamat: 24. september 2019

Raamatud, mis sarnanevad raamatuga Westend

  1. Paperilla toinen
    Paperilla toinen Emmi-Liia Sjöholm
  2. Rajamaa
    Rajamaa Terhi Kokkonen
  3. Järjettömiä asioita
    Järjettömiä asioita Saara Turunen
  4. Rakkaudenhirviö
    Rakkaudenhirviö Saara Turunen
  5. Neitsytpolku
    Neitsytpolku Philip Teir
  6. Lasten planeetta
    Lasten planeetta Riikka Pulkkinen
  7. En palaa takaisin koskaan, luulen
    En palaa takaisin koskaan, luulen Satu Vasantola
  8. Vaiti
    Vaiti Laura Malmivaara
  9. Punainen planeetta
    Punainen planeetta Joonatan Tola
  10. Sivuhenkilö
    Sivuhenkilö Saara Turunen
  11. Ihmettä kaikki
    Ihmettä kaikki Juha Itkonen
  12. Paras mahdollinen maailma
    Paras mahdollinen maailma Riikka Pulkkinen
  13. Bolla
    Bolla Pajtim Statovci
  14. Kaikki mikä jäi sanomatta
    Kaikki mikä jäi sanomatta Sara Osman
  15. Tämän naisen elämä
    Tämän naisen elämä Helmi Kekkonen
  16. Matkaystävä
    Matkaystävä Suvi Ratinen
  17. Sirkka
    Sirkka Anni Saastamoinen
  18. Eloonjääneet
    Eloonjääneet Alex Schulman
  19. Lumo
    Lumo Riikka Pulkkinen
  20. Myöhempien aikojen pyhiä
    Myöhempien aikojen pyhiä Juha Itkonen
  21. Ei, ei ja vielä kerran ei
    Ei, ei ja vielä kerran ei Nina Lykke
  22. Kohonnut riski
    Kohonnut riski Nina Lykke
  23. Hetken Pariisi on meidän
    Hetken Pariisi on meidän Pihla Hintikka
  24. Virtahevot
    Virtahevot Emmi-Liia Sjöholm
  25. Kesken jääneet hetket
    Kesken jääneet hetket Saara Cantell
  26. Naiset joita ajattelen öisin
    Naiset joita ajattelen öisin Mia Kankimäki
  27. Kaikki oli heidän
    Kaikki oli heidän Juha Itkonen
  28. Lähdin veljen luo
    Lähdin veljen luo Karin Smirnoff
  29. Kutsu minut
    Kutsu minut Ida Pimenoff
  30. Rikinkeltainen taivas
    Rikinkeltainen taivas Kjell Westö
  31. Ainoa kotini
    Ainoa kotini Hanna Brotherus
  32. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
    Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu Sisko Savonlahti
  33. Unohda minut
    Unohda minut Alex Schulman
  34. Siivoojan käsikirja
    Siivoojan käsikirja Lucia Berlin
  35. Totta
    Totta Riikka Pulkkinen
  36. Vieraat
    Vieraat Helmi Kekkonen
  37. Tästä on vaikea puhua
    Tästä on vaikea puhua Emilie Pine
  38. Pimeät tunnit
    Pimeät tunnit Johanna Vuoksenmaa
  39. Silloin tällöin onnellinen: Pelosta, kirjoittamisesta ja kirjoittamisen pelosta
    Silloin tällöin onnellinen: Pelosta, kirjoittamisesta ja kirjoittamisen pelosta Petri Tamminen, Antti Rönkä
  40. Kotileikki
    Kotileikki Natalia Kallio
  41. Polta nämä kirjeet
    Polta nämä kirjeet Alex Schulman
  42. Jos
    Jos Anna Karhunen
  43. Jalat ilmassa
    Jalat ilmassa Antti Rönkä
  44. Kai minä halusin tätä
    Kai minä halusin tätä Sisko Savonlahti
  45. Sinun, Margot
    Sinun, Margot Meri Valkama
  46. Tyttären varjo
    Tyttären varjo Elena Ferrante
  47. Kaikki kadonneet
    Kaikki kadonneet Satu Vasantola
  48. Tämäkin hämärä katoaa
    Tämäkin hämärä katoaa Anna-Maria Eilittä

Vali pakett

  • Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles

  • Suur valik eestikeelseid raamatuid

  • Uusi raamatuid iga nädal

  • Kids Mode lastesõbralik keskkond

Populaarne

Unlimited

14.99 € /kuus

  • 1 konto

  • Kuula ja loe piiramatult

  • Tühista igal ajal

Proovi kohe

Unlimited (aastane)

119.99 € /aasta

  • 1 konto

  • Kuula ja loe piiramatult

  • Säästa 33%

Proovi kohe