Samaan aikaan tyyliltään leppoisa ja inhimillinen, ja sitten taas hirveän surullinen. Kepeään tyyliin kuuluu toisaalta sarjakuvamainen liioittelu ja suoraviivaisuus ja henkilöiden supersankarimaiset piirteet. Surullista on se, että aina ne, joille käy huonosti, eivät ole pahiksia. Pinnallisuus, lapsellisuus ja kova elämänkoulu ovat toistensa kontrastina. Välillä miettii, onko tämä suunnattu enemmän lukijoille, jotka vasta siirtyvät nuorten kirjallisuudesta aikuisten kohderyhmään. Heille eniten tätä suosittelisin. Nuoremmille lukijoille en suosittelisi siinä mielessä, että aika vastenmielisiä rikoksia kuvataan purkkamaisesti, ikäänkuin olennaista on saako joku tietää rikoksesta, selvitettyä, tai kostettua. Rikoksen luonnetta ei perata, vaikka juuri se olisi kirjailijalle tuhannen taalan paikka vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Kolmen tähden hömppää siis, hauskoista henkilöhahmoista yksi piste kaupan päälle.

Lukija voisi hengähtää vähän välillä, kaikkea ei pidä lukea putkeen. Näin olisi helpompi pysyä mukana paikan ja henkilöiden vaihtuessa.

Ensimmäinen osa sarjasta oli hyvä, joten tartuin tähänkin. Mutta olen nyt kuunnellut n kolmasosan kirjaa, ja se on ollut pelkästään henkilöiden ylidramaattista tunnereagointia sekä ihmissuhdehöttöä. Ei yhtikäs mitään trilleriä. Kesken jää.

Vähän sekakainen. Lukija hyvä.

Kirjasto olisi voinut jättää lähes puolet pois, sillä alussa ja lopussa oli turhanpäiväistä ihmissuhde draamaa. Kirja on huonompi, kuin ensimmäinen osa.

Nyt kun on kahden kirjan ajan tottunut tyyliin, niin nämähän ovat ihan viihdyttäviä.Realistinen ei ehkä kuvaa tätä kirjaa, mutta näitäkin tarvitaan.

Juoni oli hyvä, tykkäsin kirjasta. Jännitystä oli loppuun saakka.

Kiitos Paavo Kerosuo eläydyin mukanasi tarinaan

Lukijan Uliiivia pilaa hyvän kirjan

Päähenkilön lapsellisuus ärsytti hieman, vaikka muuten teos oli ihan hyvä.