Prööööööööööt... Kuka minä olen?
Hieno tarina vastasyntyneestä pierusta, joka etsii itseään eriskummallisessa maailmassa. Miksi kaikilla muilla hajuilla on tärkeä tehtävä, paitsi hänellä?
Ääni oli kuin outo, epävireinen fanfaari, eikä se todellakaan ollut kauneinta musiikkia korville. Mutta se oli ääni, jolla hän saapui maailmaan. "Mikä tämä paikka on?" hän kysyi pienellä pörisevällä äänellään, mutta ympärillä vain nyrpisteltiin neniä ja pudisteltiin päitä. Kaikki nämä omituiset valot, äänet ja värit olivat uutta hänelle...
Tultuaan isäksi Pete Riski alkoi pohtia, miten pienille lapsille voisi kertoa hauskoja tarinoita, jotka opettavat tärkeitä arvoja. Tarinoita, joissa olisi iso sydän. Tämä kaunis ajatus näkyy hänen filosofisessa esikoiskirjassaan, jonka viesti on, että meistä jokainen on arvokas omana itsenään. James Martinin voimakas kuvitus upeine väreineen ilahduttaa myös pientä lukijaa.
Pete Riski on kansainvälisesti palkittu mainos- ja elokuvaohjaaja, jonka töitä leimaa vahva tarinankerronta sekä inhimillinen herkkyys.
James Martin on animaattori, ohjaaja, kuvittaja ja säveltäjä. Syntyjään amerikkalainen Martin on aiemmin asunut ja työskennellyt Helsingissä kahden vuoden ajan. Nykyisin hän viihtyy Oslossa suomalaisen vaimonsa, poikansa ja kissansa kanssa.
© 2021 Tammi (Äänikirja): 9789520432676
© 2021 Tammi (E-kirja): 9789520432171
Julkaisupäivä
Äänikirja: 16. elokuuta 2021
E-kirja: 16. elokuuta 2021
Avainsanat

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 1977 arvioon
Hauska
Sydäntälämmittävä
Tunnelmallinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/1977
Nella
22. elok. 2021
Pienemmät lapset varmasti tykkäävät, hyvä tarina siitä, miten erilaisia ihmisiä on olemassa.
Elmo
28. elok. 2021
Hiukan ERILLAINEN kirja mutta opetus on hyvä!
Elise
27. elok. 2021
Se oli tosi hassu!!!
Emppu
20. syysk. 2021
Ihana söpö ja koukuttava
Saana
22. elok. 2021
Tosi tosi hyvä
Mumina
19. elok. 2021
Aika jännä ja hyvä
Tulitähti
26. elok. 2021
Ihan kiva
Olivia
20. elok. 2021
Mua ärsyttää se hajuvesi-tyyppi😤,Mut muuten ihan hyvä😏.
Perhe
25. elok. 2021
Lyhyt. Mutta ihan ok
Enzku
1. syysk. 2021
Hauska ja opettava 😂❤️
Suomi
Suomi