Entrez dans un monde infini d'histoires
Enfants
Zacharias Topeliuksen (1818-1898) kirjoittama satu kertoo kolmesta pienestä tytöstä sekä pääskysestä. Pääskyllä oli pieni asunto katon harjan alla, ja se teki talvisin pitkiä ulkomaanmatkoja nuolen nopeudella mustilla kiiltävillä siivillään. Eräänä syyskuun päivänä kun tytöt näkivät, että pääsky oli taas lähdössä etelään, he saivat kuulla pääskyltä, että tämä oli lähdössä Egyptiin, joka on kaunis ja siunattu maa, ja jossa on hienoja jalokiviä, kultaa, ruusuja ja harvinaisia eläimiä. Kukat tuoksuvat kuin paratiisissa, ja hedelmät ovat aivan kuninkaallisia. Mutta pääsky kuitenkin sanoi kaipaavansa aina keväisin rakkaaseen kotiinsa, ja lupasi myös tuoda kaikille tytöille mukanaan heidän toivomiaan pieniä lahjoja. Ilia toivoi timanttia, Milia kultakalaa, ja Emilia pientä siementä puusta, jossa pääsky Egyptissä asuu. Kun kevät tuli, pääsky piti sanansa ja toi kaikille lupaamansa lahjat. Muut tytöt kuitenkin nauroivat Emilian siemenelle, koska pääsky oli heidän mielestään pitänyt Emiliaa vain narrina – mutta kuinkas kävikään?
Musiikki, äänitehosteet ja kansansävelmäsovitukset: Ritva-Liisa ja Markku Elivuo.
© 2024 Finore Oy (Livre audio ): 9789524010962
Traducteurs : Valter Juva (1865-1922), Viljo Tarkiainen (1879-1951), Ilmari Jäämaa (1888-1934)
Date de sortie
Livre audio : 27 mars 2024
Mots-clés
Accès à la bibliothèque complète
Mode enfant
Annulez à tout moment
Pour accompagner vos loisirs
1 compte
15 heures/mois
Pour vos trajets quotidiens
1 compte
30 heures/mois
Pour écouter tous les jours
1 compte
45 heures/mois
Français
France