Luopiot
- Autor
- Esitaja
- Kustantaja
Ryhmä Halme -sarjan toisessa osassa rikoksen jäljet ulottuvat itärajan taakse
Terävän psykologinen Luopiot jatkaa Pirulaisen aloittamaa rikosromaanisarjaa, jonka sydämenä on Lounais-Suomen poliisin erikoisyksikkö, Ryhmä Halme.
Rikoskomisario Halmeen puhelin soi. Soittaja on rikosylikonstaapeli Ann-Mari Forsman hänen erikoisryhmästään. Ann-Mari on löytänyt mökkinsä portailta jäätyneen, verisen ruumiin. Kuolleen taskussa on henkilöllisyystodistus, mutta tiimin lappeenrantalaisvahvistus Sergei Petrov tietää heti, etteivät henkilötiedot ole uhrin. Hän ei kuitenkaan hiisku siitä sanaakaan muille, ja siihen hänellä on syynsä.
Ann-Mari jäävätään tapauksen tutkinnasta. Sergei häipyy omin luvin seuraamaan murhan jälkiä Venäjälle. Kun kaksi on poissa pelistä, Halmeen tiimi nilkuttaa, ja uuden kihlakunnansyyttäjän haukankatseelta mikään epäkohta ei jää huomaamatta.
Luopiot jatkaa Pirulaisen aloittamaa rikosromaanisarjaa, jonka ytimenä on Lounais-Suomen poliisin erikoistiimi Ryhmä Halme. Tomas Gads kuvaa terävällä psykologisella silmällä niin rikostapauksia tutkivan poliisiryhmän keskinäisiä jännitteitä kuin rikoksen poluille päätyneiden mielenmaisemaa.
Kaisa Nummela (s. 1979, kirjailijakuvissa vaaleahiuksinen) asuu Iisalmessa ja Satu Roos (s. 1958) Mikkelissä. He ovat taustaltaan sosiaalipsykologeja, ja kummallakin on takanaan työvuosia teollisuuden alalta. Nykyisin Nummela toimii psykologina, ja Roos, joka on alun perin biokemisti, työskentelee työyhteisöasiantuntijana.
Yhdessä Nummela ja Roos ovat Tomas Gads. Hymytyttö on Gadsin kolmas teos, ja se jatkaa Ryhmä Halme -sarjaa, jossa ovat aiemmin ilmestyneet romaanit Pirulainen ja Luopiot. Sarjan ensimmäinen osa oli Savonia-palkintoehdokkaana vuonna 2019.
© 2020 Bazar (Audioraamat): 9789522798633
© 2020 Bazar (E-raamat): 9789522798480
Väljaandmise kuupäev
Audioraamat: 10. märts 2020
E-raamat: 10. märts 2020
- Allüürnik Freida McFadden
- Karulõks Berit Sootak
- Misterioso Arne Dahl
- Mõrv Langley metsas Betty Rowlands
- Kui meri rahuneb Jørn Lier Horst
- Variatsioon Rebecca Yarros
- Lapsemäng Angela Marsons
- Uskumuste meelevallas Donna Leon
- Külm nagu kivi Alex Smith
- Kalendritüdruk Sebastian Fitzek
- Ära kasutatud, vägistatud ja müüdud Jessika Devert, Paulina Bengtsson
- Mees. Otse ja ausalt Jesper Parve
- Raamatukogu viimased päevad Heli Künnapas
- Safranisügis Maija Kajanto
- Vales seltskonnas Viveca Sten
- Allüürnik Freida McFadden
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Märgistatud Max Seeck
- Mees. Otse ja ausalt Jesper Parve
- Külm nagu kivi Alex Smith
- Ära kasutatud, vägistatud ja müüdud Jessika Devert, Paulina Bengtsson
- Lenda minuga Katariina Tammert
- Fifty-Fifty Steve Cavanagh
- Karulõks Berit Sootak
- Safranisügis Maija Kajanto
- Marta Leelo Kassikäpp
- Kaneelisaiakese raamatupood Laurie Gilmore
- Mõrv Langley metsas Betty Rowlands
- Koole maha, kaunitar Helena Marchmont
- Misterioso Arne Dahl
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Kaneelisaiakese raamatupood Laurie Gilmore
- Ära kasutatud, vägistatud ja müüdud Jessika Devert, Paulina Bengtsson
- Majakavaht Camilla Läckberg
- Variatsioon Rebecca Yarros
- Lapsemäng Angela Marsons
- Rehepapp Andrus Kivirähk
- Kaneelirullisuvi Maija Kajanto
- Asjad, millest me üle ei saa Lucy Score
- Veristan su nagu lambatalle Shahrazad
- Fifty-Fifty Steve Cavanagh
- Küülikukütt Lars Kepler
- Hispaania tütar Soraya Lane
- Sohilaps Camilla Läckberg
- Murelind Camilla Läckberg
Vali pakett
Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles
Suur valik eestikeelseid raamatuid
Uusi raamatuid iga nädal
Kids Mode lastesõbralik keskkond
Unlimited
14.99 € /kuus
1 konto
Kuula ja loe piiramatult
Tühista igal ajal
Unlimited (aastane)
119.99 € /aasta
1 konto
Kuula ja loe piiramatult
Säästa 33%
