Muovilusikkalapset
- Autor
- Esitaja
- Kustantaja
- 45 hinnangut
3.3
- Kestus
- 5 h 42 min
- Keel
- Soome
- Formaat
- Kategooria
Ilukirjandus
”Hän käänsi kahvasta ja veti, mutta mitään ei tapahtunut. Hän katsoi ylös. Ikkunankarmin yläreunassa näkyi outo kapine, joku turvakiinnitys, jotta toimihenkilöt eivät tappaisi itseään.”
Muovilusikkalapset on tarina luokkanoususta sekä terveen ja sairaan mielen rajasta. Kirsi on sivistyneesti syrjäytynyt, perheetön, 45-vuotias nainen ja itsensä pahin vihollinen. Hänen yksinäinen arkensa nojaa tarkkaan rutiiniin ja moitteettomaan työntekoon. Eräänä marraskuisena maanantaina hänen työviikkonsa Me Media Oy:ssä alkaa turvallisen tavallisesti, mutta päättyy toisin. Päivien edetessä ja tapahtumien vyöryessä köysi hänen kaulallaan kiristyy. Lapsuuden alkoholistiperheessä koettu väkivalta ja turvattomuus jättävät jäljet, joita ei voi piilottaa loputtomiin; esikoisromaani kertoo näistä jäljistä. Se kuvaa myös työyhteisön merkitystä yksinäiselle ja asioista kauheinta, rakkautta, joka kasaantuu yksille ja kiertää toiset.
”Kirja koukuttaa nopeasti ja paljastaa korttinsa lähes trillerimäisellä jännittävyydellä (...). Tanja Railolla on räävitön passiivisaggressiivisen huumorin ja iskevän kielen taju, joilla hän tavoittaa sekä toimistotyön vieraannuttavuuden että liikaa kestäneen mielen säröilyn. Hän esittää vimmaisesti selviytyvän, hankalaluontoisen Kirsin lämmöllä, joka ei herätä sääliä, vaan raivokasta myötätuntoa. Voi ihminen, kuinka yksin voitkaan olla.” - Eli Harju, kulttuuritoimitus.fi (23.3.2022)
© 2024 Basam Books (Audioraamat): 9789523795037
Väljaandmise kuupäev
Audioraamat: 10. jaanuar 2024
Raamatud, mis sarnanevad raamatuga Muovilusikkalapset
- Näiden seinien sisällä me emme näy Katri Tapola
- Lasissa on tyttö Tanja Kaarlela
- Ehkä tää tästä Ida Jauhiainen
- Rivien väleihin putoajat Ville Peltola
- Perhe Marikki Piirtola
- Anna minulle nimi Ritva Hellsten
- Veljeni vartija Annamari Marttinen
- Keinulaudalla Päivi Storgård
- Ei millään pahalla Taru Väyrynen
- Harakkapoika Jera Hänninen
- Päätöstili Kati-Annika Ansas
- Kamala ihana äiti Suvi Ahola
- Matka varjoihin Maria Rautio
- Syväkyntö Hanna Kostamo
- Irti Anita Konkka
- Maanantaikappale Raija-Sinikka Rantala
- Hajanainen: Epätäydellinen elämäni Milja Kaunisto
- Kaipauksen sävyinen elämä: Miten löytää toivoa lapsen kuoleman jälkeen Liisa Ahonen
- Isät meidän Jukka Vuorio
- Kaiken jälkeen Emilia Kukkala
- Pieni hyvinkasvatettu tyttö Tytti Parras
- Kirjoitan pojalleni Salme Setälä
- On rakkautes ääretön Maria Peura
- Jälkeen Kasperin Arja Sihvola
- Ja sitten heitä ei enää ole Eva Lönnblad, Sanna Maari Tyysti
- Vahva Eevi Sjöholm
- Keskivaikea vuosi: Muistiinpanoja masennuksesta Pauliina Vanhatalo
- Lastani et vie Maaria Päivinen
- Toinen elämäni Veera Luoma-aho, Kaisa Kauppila
- Viimeinen vuosi Leena Vilkka
- Sinisiä unia: ja mitä muuta olen äitinä saanut nähdä Nina Honkanen
- Lapsilta kielletty Marja Toivio
- On pimeässä hyvä taivaltaa : Keskosäidin päiväkirja Vilja Tuominen
- Lähes elossa Ina Westman
- Hyvinvointivaltion varjoissa: Muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutuminen Minna Lindgren, Kaijus Ervasti, Yaira Obstbaum
- Muista, unohda Heidi Kerosuo
- Vihreän verhon takana Riitta Lielahti
- Klo 17.23 Sissi Kuntsi
- Suru, jollaista en tiennyt olevan: Kertomuksia leskeydestä Kristiina Harjula
- Viininpunaista Eija Jansson
- Isä, poika ja pojan vaimo Ella Laurikkala
- Lapsen suru: Hyvin hyvä puhua kuolemasta Eija Tuukkanen, Inke Dahl
- Suru, ankara ilo Liisa Mäntymies
- Hengissä, yhä Sanna Kiiski, Meri Eskola
- Sellainen kuin tahdon olla Lina Stoltz
- Joka kolmas suomalainen – Sairaanhoitajasta syöpäpotilaaksi Kari Häkkinen
- Yksi aamu rannalla Raimo Pesonen
- Elävän leski – Kun psykoosi hautaa rakastetun Marjo Ojalammi
- Kesken kaiken: Eihän minun vielä pitänyt kuolla Krista Launonen, Susanna Lehmuskoski
- Missä on puolet minusta?: Tuntematonta DNA:ta etsimässä Mape Morottaja
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Karu magab Emelie Schepp
- Sõja lapsed Martin Walker
- Allüürnik Freida McFadden
- Surmaskulptor Chris Carter
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Külm nagu kivi Alex Smith
- Liblikaõeksed Jenny Hale
- Kui muutuda, siis jäädavalt Rangan Chatterjee
- Valge naise armastus Helene Moss
- Threshing Day (Wing and Claw Collection) Rebecca Yarros
- Mõrv novembris Simon Mason
- Tööpäev Tõnu Õnnepalu
- Karulõks Berit Sootak
- Kaneelisaiakese raamatupood Laurie Gilmore
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Allüürnik Freida McFadden
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Matilda Leelo Kassikäpp
- Valge naise armastus Helene Moss
- Prouad tõsielusarjas ja armastuse otsinguil Sirje Salu
- Karu magab Emelie Schepp
- Märgistatud Max Seeck
- Ära kasutatud, vägistatud ja müüdud Jessika Devert, Paulina Bengtsson
- Mina, korralik naine Jaan Mikweldt
- Mõrv novembris Simon Mason
- Ja ei jäänud teda ka Agatha Christie
- Safranisügis Maija Kajanto
- Surmaskulptor Chris Carter
- Rehepapp Andrus Kivirähk
- Petlik tõde Colleen Hoover
- Rehepapp Andrus Kivirähk
- Cragside’i häärber L. J. Ross
- Mälestused temast Colleen Hoover
- Märgistatud Max Seeck
- Kaneelisaiakese raamatupood Laurie Gilmore
- Ära kasutatud, vägistatud ja müüdud Jessika Devert, Paulina Bengtsson
- Kaneelirullisuvi Maija Kajanto
- Valge naise armastus Helene Moss
- Kallim Freida McFadden
- Kõrvitsavürtsi kohvik Laurie Gilmore
- Veristan su nagu lambatalle Shahrazad
- Variatsioon Rebecca Yarros
- Külm nagu kivi Alex Smith
- Püha saar L. J. Ross
Vali pakett
Kokku üle 700 000 raamatu 4 keeles
Suur valik eestikeelseid raamatuid
Uusi raamatuid iga nädal
Kids Mode lastesõbralik keskkond
Unlimited
14.99 € /kuus
1 konto
Kuula ja loe piiramatult
Tühista igal ajal
Unlimited (aastane)
119.99 € /aasta
1 konto
Kuula ja loe piiramatult
Säästa 33%
