3.5
Romantiikka
Ennen kuin erotaan
Valentina oli jättänyt miehensä, koska oli halunnut säilyttää edes osan itsekunnioituksestaan. Se, mitä hän oli luullut rakkaudeksi, olikin ollut pelkkä bisnessopimus… Mutta sitten Kairos etsi hänet käsiinsä ja esitti heidän avioerolleen yhden ehdon: Valentinan pitäisi esittää palvovaa vaimoa vielä kolmen kuukauden ajan!
Prinssin salaisuus
Chanel Tanner rakastaa työtään. Hän viihtyy laboratoriossa kokeidensa parissa. Tumma, ruskeasilmäinen Demyan Zaretsky antaa hänelle kuitenkin uutta ajateltavaa, ja pian Chanel viihtyy muuallakin kuin työnsä ääressä. Hän ei kuitenkaan tiedä olevansa monimiljonääri, joka uhkaa Demyanin kotimaan, Volyarusin saarivaltakunnan, koko taloutta. Ellei Demyan nai Chanelia, koko maa voi luisua taloudelliseen ahdinkoon. Demyan ei kuitenkaan halua toimia täysin häikäilemättömästi, sillä hän on kunnian mies. Lisäksi hänen tunteensa suorasukaista Chanelia kohtaan heräilevät vääjäämättä.
© 2019 Harlequin (E-kirja): 9789150761474
Julkaisupäivä
E-kirja: 1. toukokuuta 2019
Avainsanat

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 42 arvioon
Romanttinen
Tunnelmallinen
Sydäntälämmittävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 1/42
Raila
4. syysk. 2021
C
Suomi
Suomi