Astu tarinoiden maailmaan
On tilanteita, joissa toimintakyvyn lamaantuminen voi tappaa.
Kiina kehittää salaista asetta, joka antaisi maalle järisyttävän etulyöntiaseman sodan syttyessä.
Antto Havu ei ole toipunut kadettikoulussa tapahtuneesta onnettomuudesta, jonka seurauksena hänen ystävänsä kuoli. Opinnot kesken jättänyt, pikavippikierteeseen ajautunut Antto saa työtarjouksen kansainvälisestä turvallisuusalan yrityksestä Pinewood Securitysta. Uudessa työssään hän näkee vahingossa toisen henkilön työkomennuksen, joka sisältää tietoja kiinalaisesta tekoälytutkijasta. Kun tutkija pari päivää myöhemmin löydetään kuolleena, Antto ymmärtää, että työpaikalla kaikki ei kestä päivänvaloa.
Antto ottaa yhteyttä ystäväänsä Sandraan, joka on aiemmin työskennellyt Iso-Britannian tiedustelupalvelun MI6:ssa. Yhtiön toimien tutkiminen johtaa kaksikon keskelle vaarallista kamppailua vallasta ja kansakuntien tulevaisuudesta.
Horros aloittaa Operaatio Kettu -sarjalla suosioon nousseen Helena Immosen uuden Havu-sarjan, jonka ensimmäinen osa pureutuu Kiinan ja Yhdysvaltojen väliseen kilpailuun ja sen aiheuttamiin globaaleihin uhkakuviin. Mikä on Suomen rooli suurvaltojen kamppailussa?
Helena Immonen (s. 1986) on turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt journalismin ja viestinnän ammattilainen, sissiradisti ja reserviupseeri. Hänen Operaatio Kettu sarjansa on ollut sekä myynti että arvostelumenestys. Hän kirjoittaa myös suosittuja lasten ja nuortenkirjoja.
© 2025 Docendo (Äänikirja): 9789528503088
© 2025 Docendo (E-kirja): 9789528503095
Julkaisupäivä
Äänikirja: 20. elokuuta 2025
E-kirja: 20. elokuuta 2025
Avainsanat
Lähes miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi