9,99 €/kk(norm. 19,99 €/kk)
Vain Storytelistä löytyvät sisällöt ja lähes miljoona muuta ääni- ja e-kirjaa ainutlaatuisella tarjouksella. Voimassa vain 13.6.2024 asti.
Lunasta tarjous2.7
Tietokirjallisuus
Jorma Kurvisen "Raportti lestadiolaisuudesta" on tarkkanäköinen katsaus lestadiolaiseen herätysliikkeeseen ja sen toimintaan. Raportissa ääneen pääsevät niin liikkeen johtohahmot kuin myös lestadiolaisuudesta irtautuneet ihmiset.
Lestadiolaisuus on uskonnollinen herätysliike, joka syntyi 1800-luvulla ruotsalaisen papin Lars Levi Laestadiuksen aloitteesta. Lestadiolaisia on erityisesti Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Valtaväestö tuntee lestadiolaisuuden sen rajoituksista: television katselu, meikkaaminen ja ehkäisy ovat herätysliikkeessä kiellettyjä.
Raportti lestadiolaisuudesta on julkaistu alun perin vuonna 1980.
Jorma Kurvinen (1931–2002) oli suomalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti "Susikoira Roi" -nuortenkirjasarjasta. Kurvinen julkaisi myös aikuisten romaaneja. Hän työskenteli toimittajana Uudessa Oulussa ja kaunokirjallisuutta julkaisevassa Nyyrikissä, mutta jäi päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1978. Kurvinen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon kolmesti.
© 2020 SAGA Egmont (Äänikirja): 9788726794700
© 2020 SAGA Egmont (E-kirja): 9788726425017
Julkaisupäivä
Äänikirja: 23. joulukuuta 2020
E-kirja: 30. lokakuuta 2020
2.7

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 62 arvioon
Informatiivinen
Pitkäveteinen
Ajatuksia herättävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 9/62
Sari
13. maalisk. 2021
Ei mitään kovin yllättävää. Lukijan lukutyyli ärsytti, sillä se oli erikoisesti tauotettu.
Alexander
10. toukok. 2021
Teos itsessään hyvä. Lukijan tapa tauottaa tekstiä hieman ärsytti, mutta siihen auttoi kun nopeuden sääti 1,5x.
Outi
28. huhtik. 2021
Minua häiritsi toista kirjassa. Toki kirjailija kertoo, että kirja on kiireessä tehty. Sen valitettavasti huomaa.
Maikku
24. huhtik. 2021
Kirja kertoo Vanhoillislestadiolaisuudesta, ja esittelyteksti väittää virheellisesti sen olevan ensimmäinen lestadiolaisuuden muoto. Esikoislestadiolaisuus on nimensä mukaisesti ensin syntynyt lestadiolaisuus, jossa rakastetaan Lestadiuksen saarnoja ja luetaan niitä joka sunnuntai. Tule,katso mikä on alkuperäinen lestadiolaisuus -se poikkeaa tästä kirjassa kuvatusta kauhistuksesta! Tule,katso alkuperäisen lestadiolaisuuden, Esikoislestadiolaisuuden, kauneus ja jää minun tavallani osaksi tätä maailman onnellisinta joukkoa,jota et tule koskaan katumaan!
Mari
24. heinäk. 2021
Tarinan kerronta oli jotenkin sekavaa. Turhaa takertumista tarkkoihin päivämääriin. Saman asian toistoa paljon.
A
3. tammik. 2022
Epäuskottava ja täysin käsittämätön. Netti voi olla, mutta TV ei. Pimeetä porukkaa.
R
9. huhtik. 2024
Sekava kokonaisuus, joka sisältää paljon vanhentunutta, nykyään paikkaansapitämätöntä tietoa. Se tosin ei ole ihmekään, koska kirja on julkaistu yli 40 vuotta sitten ja lestadiolaisuus herätysliikkeenä/lahkona on muuttunut paljon noista ajoista. Historiallisena kuvauksena kirja tarpeellinen ja objektiivisuuteen pyrkivä. Suosittelen tutustumaan, jos lestadiolaisen herätysliikkeen historia kiinnostaa.
Marika
2. maalisk. 2022
Meh 😐 pari tuntia jaksoin, sitten riitti tätä laatua. Jokseenkin sekavaa settiä. Ei tietty ihme, kun kirjoitetaan jengistä, jolle tv:n katselu on rikos 🙄
Leena
27. marrask. 2023
Kirja oli sekavasti kirjoitettu.Kuuntelin loppuun asti, mutta siitä ei jäänyt oikein mitään käteen.
Suomi
Suomi