Miltä näyttävät Kalevalan pörssikatsaukset tai Tinder?
Kuusitoista kirjoittajaa tarkastelee Kalevalan hahmoja ja maisemia yllättävistä näkökulmista.
Järvet läikkyi, maa järisi! Kalevala on kansalliseepos ja runsaudensarvi, mutta ihan kaikkea ei Elias Lönnrotkaan kertonut. Nyt äänen saavat niin Tuonelan virta kuin Kalevalan eläimetkin. Entä miltä näyttävät Kalevalan pörssikatsaukset tai Tinder? Kalevalan naiset pääsevät julistamaan utooppisen, feministisen manifestinsa, Ainolla on monta elämää ja sotakirjeenvaihtajalla pitää kiirettä. Mieheksi kasvaminen ei ole aivan yksinkertaista Kalevalassa, eikä helppoa ole taiteilijana seppä Ilmarisellakaan. Ja miten on Kalevalan ihmisoikeuksien laita?
Kuusitoista kirjoittajaa tarkastelee Kalevalan tuttuja ja tuntemattomampia hahmoja ja tapahtumia uusista, yllättävistä tulokulmista tässä ennen kaikkea nuorille suunnatussa teoksessa. Satalatvan toimittajina, tekstistä toiseen johdattajina ja kaksipäisenä nykyajan Elisa Lönnrotina toimivat kirjailijat Salla Simukka ja Siri Kolu.
Teoksessa on kolme laajempaa tekstiä Johanna Sinisalolta, Aleksis Salusjärveltä ja Mike Pohjolalta. Muina kirjoittajana ovat Ilkka Auer, Nura Farah, Emmi Itäranta, Sini Helminen, Vilja-Tuulia Huotarinen, Ville Hytönen, Karo Hämäläinen, Jenny Kangasvuo, Sanna Karlström, Milja Kaunisto, Erkka Mykkänen, Essi Myrsky Tammimaa ja Maria Turtschaninoff.
Kirjaan liittyvät tehtävät, Satalatvan taimet, ohessa: https://www.kirja.fi/lukusankarit/satalatvan-taimet-eli-tehtavat/
Salla Simukka on kirjoittanut teoksia niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Hänet tunnetaan erityisesti maailmallakin menestyneestä Lumikki-trilogiasta. Hänen uusimmat teoksensa ovat nuorille aikuisille suunnatut Lukitut (Tammi, 2020) ja Matalapaine/Korkeapaine (Tammi, 2021).
Siri Kolu on lasten- ja nuortenkirjailija ja kouluttaja. Hänet tunnetaan parhaiten Me Rosvolat-lastenkirjasarjastaan, jonka avausosalla hän voitti lastenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2010. Hänen viimeisimmät teoksensa nuorille aikuisille ovat Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava, 2016) ja lltasatuja maailmanpalosta (Otava, 2021).
© 2021 Tammi (Äänikirja): 9789520432157
© 2021 Tammi (E-kirja): 9789520432164
Julkaisupäivä
Äänikirja: 26. lokakuuta 2021
E-kirja: 26. lokakuuta 2021

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 22 arvioon
Hauska
Pitkäveteinen
Hämmentävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 3/22
Iiris
21. kesäk. 2023
Jätin kesken alkumetreillä. Käsittämättömän huono.
Tapio
29. jouluk. 2021
Toisista jutuista tykkäsin toisia enemmän, ihan kaikki ei kolahtanut.
Vilma
15. lokak. 2023
Pidin kirjasta todella paljon se oli hauska ja sisälsi juuri oikean määrän Kalevalaa.😄
Suomi
Suomi