3.9
Elämäkerrat
Temperamentiltaan juuri niin tulinen kirja kuin kirjoittajansa.
Sinéad kertoo kaunistelemattomaan tyyliinsä kaikesta siitä, mikä on muokannut hänestä sen ristiriitaisen, ihaillun ja raivostuttavan hahmon, jona maailmanlaajuinen yleisö hänet tuntee.
Ajeltuine hiuksineen ja terävine mielipiteineen Sinéad O'Connor on ihastuttanut ja ärsyttänyt miljoonia. Hänet muistetaan eritoten Princen kappaleesta Nothing Compares 2 You ja sen pakahduttavasta videosta. Suurimman skandaalin aiheutti puolestaan paavi Johannes Paavali II:n kuvan repiminen suorassa televisiolähetyksessä vuonna 1992.
Sinead O'Connorin kirja on yhtä epätavanomainen kuin hänen uransa. Tyylilleen uskollisena hän puhuu suorasanaisesti vaikeasta lapsuudestaan, musiikillisista menestyksistään ja henkilökohtaisista tappioistaan. Mutta myös äidiksi tulemisen onnesta, jatkuvasta hengellisen täyttymyksen etsinnästä - ja musiikin voimasta, jonka avulla hän on selvinnyt.
Sinéad O’Connor on irlantilainen laulaja ja lauluntekijä. Hän on julkaissut toistakymmentä kriitikoiden ylistämää albumia, ja ne ovat olleet useita kertoja ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi.
© 2022 Minerva (Äänikirja): 9789523754881
© 2022 Minerva (E-kirja): 9789523754485
Kääntäjät: Jänis Louhivuori
Julkaisupäivä
Äänikirja: 10. tammikuuta 2022
E-kirja: 10. tammikuuta 2022

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 111 arvioon
Ajatuksia herättävä
Surullinen
Hämmentävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 8/111
A
11. tammik. 2022
Rankka elämä. Paljon uutta infoa. Todella hyvin suomennettu. Nothing compares 2 You on yksi suosikkini kautta aikain.
MH
23. elok. 2023
Kuuntelin hetken mielijohteesta. Ihan hyvä kirja tämä oli. Loppu hieman surullinen kun hänellä oli kuitenkin tulevaisuutta koskevia suunnitelmia, ja sitten häntä ei yhtäkkiä enää ole.
Harri
3. elok. 2023
Viisi tähteä rohkeudesta ja välittämisestä. Surullista oli lukea ja tietää, että hänen matkansa loppui muutama vuosi kirjoittamisen jälkeen.
Seija
29. heinäk. 2023
Tietämättäni olin aloittanut kuuntelun juuri hänen kuoltuaan. Oli todella hyvä, rehellinen, kaunistelematon teos. Nautin hänenkin tyylistään, asettaa kaikkien tuntemat sanat omalla persoonallisella tavallaan peräkkäin. Ja vielä hyvin luettuna👌
Miia
15. elok. 2023
Rehellinen elämänkerta ❤️
Merja
6. huhtik. 2023
Pidin kirjasta paljon. Pidän paljon myös Sinéad O´ Connorista ja erityisesti hänen musiikistaan. Kirja tutustutti tämän lahjakkaan muusikon persoonaan syvällisesti ja kaunistelematta elämän tummiakaan sävyjä, joita hänenkin matkansa varrelle on osunut. Mielenkiintoinen teos hienosta artistista. Lukijalla raikas ääni, jota oli ilo kuunnella.
Mika
4. elok. 2023
Tylsä..mutta miellyttävä ääni lukijalla
Sanna
2. elok. 2023
❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
Suomi
Suomi