Sujuvasti kerrottu tositarina suomalaispojan ajasta saksalaisten keskitysleirillä. Aarne Kovala selvisi hengissä pakoyrityksistä, kuolemanmarssista ja aivan sodan loppuhetkien pommituksista.
Järkyttävä ja koskettava tarina toivosta ja ihmismielen sinnikkyydestä. Tositapahtumiin perustuva kirja kertoo, siitä kuinka suomalaismerimies Aarne Kovala selviytyi natsien kuolemanleiriltä.
Kun ensimmäiset Neuvostoliiton pommit putoavat talvisodan Ouluun, Aarne Kovala on vasta nuori poika, jonka rakkaus on meri. Jatkosodan aikana vielä alaikäinen Aarne pestautuu kauppalaivastoon ja palvelee sotamateriaaleja Suomen, Puolan ja Saksan välillä kuljettavalla laivalla.
Kun Suomi katkaisee suhteet Natsi-Saksaan aselevossa vuonna 1944, 16-vuotias Aarne tovereineen kokee kovan kohtalon: saksalaiset pidättävät suomalaiset merimiehet ja heidät kuljetetaan karjavaunuissa pahamaineiselle Stutthofin keskitysleirille Puolan metsiin. Stutthofissa kuoli natsien käsissä yli 65 000 ihmistä.
Tästä käynnistyy selviytymiskamppailu epäinhimillisissä olosuhteissa, joita leimaavat jatkuva nälkä ja pakkotyö. Ainoassa kirjeessä, jonka Aarne sai lähettää kotiin, hän rukoilee, että ”toivottavasti jonain päivänä vielä tapaamme”. Kuukaudet vierivät, mutta kuinka kauan toivo voi näissä oloissa elää?
Pohjois-Ontariossa asuva Liisa Kovala on suomalais-kanadalainen kirjailija ja Aarne Kovalan tytär. Isän muistelmiin perustuva teos oli vuonna 2018 Kanadassa ehdolla Northern Lit -kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
© 2020 Docendo (Äänikirja): 9789522919144
© 2020 Docendo (E-kirja): 9789522919380
Kääntäjät: Antti Immonen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 14. lokakuuta 2020
E-kirja: 14. syyskuuta 2020

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 327 arvioon
Ajatuksia herättävä
Surullinen
Informatiivinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/327
Raili
23. toukok. 2021
Järkyttävä kirja. 10+
Marko
23. jouluk. 2020
Hyvin kirjoitettu,avaava kuvaus tuonaikaisesta..
A
26. marrask. 2020
Todella tunteita herättävä kirja. Aiheesta paljon lukeneena ja Stuthofissa käyneenä oli mielenkiintoista kuulla sellaisen henkilön tarina, joka joutui siellä viettämään osan elämästään. Aihe itsessään on ahdistava ja järkyttävä, mutta kirjailija on onnistunut loistavasti kertomaan tapahtumat siten, ettei tekstiä ole liian raskasta lukea.
Jukka
20. marrask. 2022
Suomalaisen merimiehen rehellinen paljas tarina siitä mitä tapahtui kun Saksasta tuli vihollinen aseveljeyden loputtua ja merillä ollut väki joutui sotavangiksi natsien käsiin.
Eeva
5. tammik. 2022
Hyvä tietää ,miten suomalaisiakin oli järkyttävässä tragediassa mukana. Tietoa,jota ei saa unohtaa. Kiitos.
Jonne
13. maalisk. 2023
Hyvä aikalaiskertomus synkästä ajanjaksosta.
Leena
25. maalisk. 2024
Paikoitellen pitkäveteinen, mutta kyllä tämä tarina silti ansaitsi tulla kerrotuksim
Janne
28. helmik. 2021
Lukija lukee tätä kuin lastenkirjaa lukisi. Oli todella raskasta kuunneltavaa.
Pinja
17. syysk. 2021
Adjektiivitarina keskitysleiristä, lastenkirjanomainen kerronta ei sovi aiheeseen. Epäloogisuudet syö uskottavuutta ja tarpeettomat yksityiskohtaiset tunnelmakuvaukset sekoittavat juonenkulun.
Marika
14. maalisk. 2022
Keskitysleiriltä selvinneiden tarinat hätkähdyttävät aina. Tämä kertomus meni jotenkin ihan uudella tavalla ihon alle. Kaipa päähenkilön suomalaisuus on suomalaiselle avaavinaan näiden helvetillisten kokemusten joukossa vielä jotain lisää? Keskitysleirin jälkeisestä ajasta ja myöhemmän elämän käänteistä olisi ollut mielenkiintoista tietää vielä paljon enemmän, mutta kaikkea ei voi saada.
Suomi
Suomi