9,99 €/kk(norm. 19,99 €/kk)
Vain Storytelistä löytyvät sisällöt ja lähes miljoona muuta ääni- ja e-kirjaa ainutlaatuisella tarjouksella. Voimassa vain 13.6.2024 asti.
Lunasta tarjousAlina Mänty sukeltaa jälleen ihmismielen syvyyksiin
Kaveriporukka kokoontuu juhlimaan yhdistettyjä nelikymppisiä ja tupaantuliaisia syrjäiselle vanhalle kyläkoululle. Kaikki vanhasta porukasta ovat tavalla tai toisella elämän kolhimia ja jokaisella on omat murheensa. Kosteiden juhlien jälkeen yksi kaveruksista ei kuitenkaan enää koskaan palaa kotiin. Ilta päättyy henkirikokseen. Mutta kuka on syyllinen? Ylikonstaapeli Alina Mänty palaa sairauslomalta ottaakseen vastuulleen kiperän tutkinnan. Alinan intuitio sanoo, että surmaaja löytyy kaveriporukan sisältä. Kaikki kuitenkin vakuuttavat syyttömyyttään, eikä teolle tunnu löytyvän minkäänlaista motiivia. Myös Alinan henkilökohtainen elämä on murroksessa ja hän pohtii perheen mukanaan tuomaa vastuuta. Kykeneekö ihminen mihin vain suojellakseen itseään ja lapsiaan?
Yksi hyvää toinen pahaa on seitsemäs osa Etelä-Pohjanmaalle sijoittuvassa dekkarisarjassa, jonka päähenkilönä on älykäs ja kovahermoinen rikosylikonstaapeli Alina Mänty.
Tuula T. Matintupa on tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut uransa aikana lukuisia romaaneja ja dekkareiden ohella myös nuortenkirjallisuutta ja fantasiaromaanin. Matintupa asuu Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla.
© 2023 Word Audio Publishing (Äänikirja): 9789178299058
© 2023 Word Audio Publishing (E-kirja): 9789178299065
Julkaisupäivä
Äänikirja: 10. heinäkuuta 2023
E-kirja: 17. heinäkuuta 2023
Avainsanat
Alina Mänty sukeltaa jälleen ihmismielen syvyyksiin

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 66 arvioon
Koukuttava
Yllättävä
Jännittävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 5/66
Susa
10. heinäk. 2023
Hyvä kirja
Raili
17. heinäk. 2023
Hyvä kirja!
Nana
19. heinäk. 2023
Kirjailija on selvästi kehittynyt. Sarja paranee koko ajan.
Helena
29. heinäk. 2023
ihan jees.
Sini
29. heinäk. 2023
Hyvä. Kirjailija ei mässäile väkivallalla - vaikka on murhskirja
Suomi
Suomi