Vanha gotlantilaismyytti kertoo hääyönään hukkuneesta morsiamesta, joka ilmestyy noutamaan syvyyksiin myös uuden onnen löytäneen miehensä. Myytti herää eloon, kun Visbyn kasvitieteellisestä puutarhasta löydetään juhannusaamuna murhattu, morsiameksi puettu sairaanhoitaja. Epämääräiset havainnot lähistöllä öisin liikkuvasta mustakaapuisesta hahmosta saavat poliisit ymmälleen.
Rikoskomisario Maria Wern saa jutun hoidettavakseen. Tehtävä osoittautuu odotettua vaikeammaksi, kun alkaa näyttää siltä, että veritöiden tekijä ennakoi poliisin jokaisen siirron. Murhaajan pirullinen suunnitelma toteutuu vääjäämättömästi, ja pahuus löytyy lähempää kuin kukaan olisi uskonut.
Anna Janssonin kymmenes Maria Wern -dekkari vie lukijat kesäiseen Gotlantiin, josta idylli on kuitenkin kaukana.
”Maria Wern -kirjojen lukijat tulevat pitämään Unissakävelijää sarjan parhaana kirjana tähän asti. Kirjalla on myös kiistatonta potentiaalia houkutella uusia lukijoita Anna Janssonin fanijoukkoon.” - Gotlands Tidningar
© 2011 Gummerus (Äänikirja): 9789512088331
© 2018 Gummerus (E-kirja): 9789512086955
Kääntäjät: Sirkka-Liisa Sjöblom
Julkaisupäivä
Äänikirja: 2. tammikuuta 2011
E-kirja: 15. kesäkuuta 2018

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 754 arvioon
Jännittävä
Koukuttava
Yllättävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/754
H
30. heinäk. 2020
Kirja taas hyvä, mutta lukuelämystä ei voi samoin kehua. Ei voi muuta kuin hämmästellä joitakin lukijoita, jotka eivät ymmärrä milloin luetaan aikuisille ja milloin lapsille. Oli kuin olisi TeleTappeja kuunnellut, kun lukija vinkui ja vonkui muka lapsena, miehenä, vanhuksena 🤯
Elena
26. jouluk. 2021
Hyvä kirja ja tarina piti otteessaan, mutta lukija oli jokseenkin ärsyttävä.
T
22. jouluk. 2020
Oikein hyvä lukija 😊
Pekka
4. helmik. 2022
Paras Maria Wärn toistaiseksi
Kati
6. maalisk. 2021
Todella hyvä juoni ja jännittävä
Pilvi
13. toukok. 2020
Hyvä kirja. Hyvä lukija. Tykkäsin
Carita
3. huhtik. 2024
Paras Anna Jansson tähän astisista!
Ssv
21. toukok. 2021
Jännittävä ja pisteet myös lukijalle 👍👍
Johanna
24. lokak. 2023
Jännittävin kirja tästä sarjasta
Riitta
2. maalisk. 2021
Ok
Suomi
Suomi