Koskettava, röyhkeä, näkemyksellinen ja hauska romaani perheestä, pituushypystä ja kirjoittamisesta. Romaani kilpailusta ja kohtuuttomista tavoitteista. Tämä on asian vaatimalla vakavuudella kirjoitettu koominen romaani isästä, pojasta ja pituushypystä. Tämä on romaani äidistä, lapsista ja kirjoittamisesta. Poikansa vuoksi isä ponnistaa, ja isänsä vuoksi poika, niin pitkälle kuin suomalainen raskasmielisyys, ruotsalainen kepeys, puolalaiset pillerit ja maailman ainoa hyppylinko heidät paiskaa. Ja vaikka kenttä vaihtuu kellariin, vaikka nousu päättyy putoamiseen, vaikka huoltoasemanmyyjästä tulee menestyskirjailija, kahta Kivet eivät vaihda. Perhettä ja piikkareita. Ne on ommeltu joustomuovista, nahasta, ihosta ja niitä vahvemmista, vihasta ja rakkaudesta. Tuomas Kyrö on sukupolvensa monipuolisimpia, aktiivisimpia ja kiitetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut romaaneja, kolumneja, pakinoita ja draamaa sekä piirtänyt ja tuottanut sarja- ja pilakuvia.
Tuomas Kyrö (s. 1974) on sukupolvensa monipuolisimpia, aktiivisimpia ja kiitetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut romaaneja, kolumneja, pakinoita ja draamaa sekä toiminut tv- ja elokuvakäsikirjoittajana ja tv-panelistina. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 2020.
Tuomas Kyrön tuotannon pohjavireenä on syvällinen ihmistuntemus ja terävänäköinen yhteiskunnallisuus. Kyrön esikoisromaaniNahkatakkiilmestyi vuonna 2001. RomaaniLiittooli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2005. Kyrö kirjoitti radiolle viisiminuuttisia tarinoita, joiden päähenkilö jatkoi pohdintojaan vuonna 2010 ilmestyneessä romaanissaMielensäpahoittaja.Ikonisen jäärän tarina on jatkunut toistakymmentä vuotta niin romaaneissa, teattereissa, televisiosarjassa kuin elokuvissakin.
Vuonna 2023 Tuomas Kyrö kirjoitti oululaislähtöisen sotilaan tarinanAleksi Suomestasekä nyrkkeilijä Robert Heleniuksen henkilökuvanNyrkki.
© 2018 WSOY (Livre audio ): 9789510437353
Date de sortie
Livre audio : 14 novembre 2018
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 88
Drôle
Déroutant
Ennuyeux
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France