Ei armoa
- Auteur
- Narrateur
- Éditeur
Kerrostalo täynnä kuolleita vuokralaisia.
Mikaela Sköld saa sokeeraavan alun uudessa työssään poliisin tiedustelupalvelun avustajana sanouduttuaan irti toimittajan työstään Uutistoimistossa.
Ensin jäljet tuntuvat osoittavan jengimaailmaan liittyvään raakaan tekoon, ja poliisi lähtee ajamaan takaa teini-ikäistä rikollista, jonka on nähty poistuvan talosta. Mutta kun silminnäkijät kertovat nähneensä murhaajan käyttäneen härkänaamaria, ja kerrostalosta löytyy mystisiä verellä piirrettyjä merkkejä, tutkinnan suunta muuttuu.
Samalla Mikaela tuntee olonsa eksyneeksi ja kyseenalaistaa oman identiteettinsä, kun hänen uusi työpaikkansa osoittautuu kaksinaamaiseksi peliareenaksi, jossa keneenkään ei voi luottaa. Mikaela ajautuu myös yksityiselämässään itsetuhoiseen huonojen suhteiden kierteeseen.
Niin käy myös Vanja-tyttärelle, joka on nyt viisitoistavuotias ja käy viimeisiä viikkoja yhdeksättä luokkaa. Hän on saanut poikaystävän, joka kohtelee häntä huonosti. Ja kun Vanjan ystävä Sofie alkaa ostaa huumeita rikosjengiltä, he ajautuvat nopeasti aina vain vaarallisemmille vesille.
Ei armoa on sietämättömän jännittävä trilleri, jossa armottoman joukkomurhaajan jahti saa jatkuvasti uusia käänteitä.
© 2024 Bouq Publishing (Livre audio): 9789198817522
Traducteurs: Jaana Palanterä
Date de publication
Livre audio : 31 octobre 2024
Autres éditions
D'autres ont également apprécié ...
- Kuume Johan Brännström
- Aallonmurtajat Caroline Grimwalker
- Vain yksi uhri Kicki Sehlstedt
- Kunnes kuolema meidät erottaa Ingrid Elfberg
- Totuus Mikaela Bley
- Tyttö ja ilmapallo Merete Junker
- Mulle silmäsi anna Torsten Pettersson
- Marraskuun neljännen vastainen yö Karin Fossum
- Yksinäinen todistaja Susan Casserfelt, Lisa Bjerre
- Häränsydäminen mies Inger Frimansson
- Jonas Eckel Karin Fossum
- Tappajan katse Belinda Bauer
- Pahan postia Stuart MacBride
- Nukkelapsi Inger Gammelgaard Madsen
- Murtuma Karin Fossum
- Ruumiskukka Anne Mette Hancock
- Tyttörukka Mikaela Bley
- Pieni kultainen sormus Kjell Ola Dahl
- Rotanpyytäjä Inger Frimansson
- Lastensairaala Karl Eidem, Jale Poljarevius
- Purppuraverkko Carmen Mola
- Murheellinen maanantai Nicci French
- Ystäväsi Forsete Christina Erikson
- Kiinalainen kaksonen Sarah Engell
- Vieläkään hän ei laulanut Susanne Fellbrink
- Minä näen pimeässä Karin Fossum
- Silmien edessä Sharon Bolton
- Jälkiä jättämättä Leif Davidsen
- La femme de ménage - Tome 1 Freida McFadden
- L'intruse Freida McFadden
- La psy: Elle connaît tous vos secrets, découvrez les siens ... Freida McFadden
- Harry Potter à L'école des Sorciers J.K. Rowling
- La locataire - Le nouveau roman de l'autrice de La femme de ménage Freida McFadden
- La Prof Freida McFadden
- La femme de ménage voit tout - Tome 3 Freida McFadden
- Les Secrets de la femme de ménage - Tome 2 - Prix Babelio 2024 Polar et Thriller Freida McFadden
- Le Boyfriend Freida McFadden
- Twisted : Twisted Love - Tome 01 Ana Huang
- Lakestone, tome 1 Sarah Rivens
- Swan - Tome 1: Par l'autrice des phénomènes Captive et Lakestone Sarah Rivens
- Campus Agency - Tome 01: Queen of Minds Lyly Bay
- Harry Potter et le Prisonnier d'Azkaban J.K. Rowling
- Le mariage parfait: Sa maîtresse a été assassinée. Sa femme est son seul espoir. Jeneva Rose
L’offre Storytel :
Accès à la bibliothèque complète
Mode enfant
Annulez à tout moment
15 heures
Pour accompagner vos loisirs
9.99 € /mois
1 compte
15 heures/mois
30 heures
Pour vos trajets quotidiens
14.99 € /mois
1 compte
30 heures/mois
45 heures
Pour écouter tous les jours
17.99 € /mois
1 compte
45 heures/mois
