Krampus
- Auteur
- Narrateur
- Éditeur
Joulu on uhattuna! IIK!-sarjan kahdeksannen osan inspiraationa ovat keskieurooppalaiset kansantarut sekä suomalainen Rare Exports -kauhuelokuva. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä tarina houkuttelee myös vähemmän lukevia lapsia uppoutumaan kirjaan. Uuhivuorelta on löytynyt muinaisia kalliopiirroksia sekä outoja onkaloita, ja kansainvälinen säätiö aloittaa siellä arkeologisen kaivauksen. Saku ja Sussa kiinnostuvat paikasta, kun he Siirin kanssa kohtaavat metsässä kaksi merkillistä pikku-ukkoa, joista toisella on päässään säätiön logolla varustettu pipo. Samaan aikaan Krampus, kaivausten myötä vapaaksi päässyt myyttinen jouluhirviö, kiinnittää huomionsa Siirin kiukutteluun joululahjoista. Krampus kerää tuhmat lapset jouluna säkkiinsä, ja jo ennen joulua sen tonttukäskyläiset yrittävät siepata Siirin kesken lumileikkien. Aattona Krampus onnistuukin viemään Siirin mukanaan. Kaksosten on kiiruhdettava perään ja keksittävä, kuinka he saavat pikkusiskon turvaan tonttujen suojatessa Krampuksen selustaa. Anu Holopainen on pitkän linjan nuortenkirjailija, jonka esikoisteos, fantasiaseikkailu Kristallien valtakunta ilmestyi vuonna 1996. Holopaisen Molemmin jaloin -scifidystopia oli vuoden 2006 Finlandia Junior -ehdokas, ja vuonna 2015 julkaistu Ihon alaiset nousi Blogistanian Kuopus -kisassa toiselle sijalle. Holopainen oli myös vuoden 2016 Laivakello-palkintoehdokas. Syysmaa-fantasiasarja sai Suomen Tolkien-seuran Kuvastaja-kunniamaininnan vuonna 2021. Suositussa alakouluikäisten IIK!-kauhukirjasarjassa on aiemmin ilmestynyt seitsemän osaa vuosina 2019–2022.
© 2023 Myllylahti Oy (Livre audio): 9789523564213
Date de publication
Livre audio : 31 janvier 2023
Livres similaires à Krampus
- Kauhukännykkä Holopainen Anu
- Kopio - Valittu Sandra Schwartz
- Tillilän liiga - Museokeikka Jens Lapidus
- Arttu Tirttu herää henkiin Riina Kaarla, Sami Kaarla
- Kylmiä väreitä 1: Kadonneet lapset Jørn Jensen
- Lauma Holopainen Anu
- Zeta: Uskallatko pelata? Heli Koskinen
- Ikuinen nälkä Lasse Bo Andersen
- Melkein mahdoton tehtävä - Merkitty lapsi Timo Parvela
- Senttu ja isosedän haamu Hanna van der Steen
- Metallinetsijät ja aarre maan alla Jyri Paretskoi
- Myrtti ja nuuskiva kinuski Ursula Mursu
- Murdle Junior. Nokkelat nuuskijat Chris Grabenstein, G. T. Karber
- Armando muuttaa Suomeen Mika Keränen, Marja-Liisa Plats
- Alkeisnoitumisen peruskurssi Teemu Saarinen
- Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka Kalle Veirto
- Imperiumin perilliset 1 Tähtiin temmatut: Tähtiin temmatut Oskar Källner
- Ryhmä Error - Kiristäjä Anu Ojala
- Fabian Fakiiri ja tapaus harmillinen irtokäsi Harri István Mäki
- L'intruse Freida McFadden
- La psy: Elle connaît tous vos secrets, découvrez les siens ... Freida McFadden
- La femme de ménage - Tome 1 Freida McFadden
- Harry Potter à L'école des Sorciers J.K. Rowling
- La femme de ménage voit tout - Tome 3 Freida McFadden
- La Prof Freida McFadden
- Les Secrets de la femme de ménage - Tome 2 - Prix Babelio 2024 Polar et Thriller Freida McFadden
- Twisted : Twisted Love - Tome 01 Ana Huang
- La locataire - Le nouveau roman de l'autrice de La femme de ménage Freida McFadden
- Le Boyfriend Freida McFadden
- Swan - Tome 1: Par l'autrice des phénomènes Captive et Lakestone Sarah Rivens
- Harry Potter et le Prisonnier d'Azkaban J.K. Rowling
- Lakestone, tome 1 Sarah Rivens
- L'Étranger d'Albert Camus Albert Camus
- C'était ça ou mourir - Prix du Roman FNAC 2026 Thélyson Orélien
L’offre Storytel :
Accès à la bibliothèque complète
Mode enfant
Annulez à tout moment
45 heures
Pour écouter tous les jours
17.99 € /mois
1 compte
45 heures/mois
30 heures
Pour vos trajets quotidiens
14.99 € /mois
1 compte
30 heures/mois
15 heures
Pour accompagner vos loisirs
9.99 € /mois
1 compte
15 heures/mois
