Musta liitto
- Auteur
- Narrateur
- Éditeur
Tiivistunnelmaisessa keskikesän trillerissä sukelletaan mielen ja menneisyyden syövereihin Suurlähetystön tulkin Annika Malmin elämä Ruotsissa on kääntynyt päälaelleen kasvattivanhempien kuoltua. Kuvankaunis idylli Vaxholmin saarella jää taakse, kun entisen erityisoperaatioihin erikoistuneen Annikan hermoja koetellaan. Hän päätyy Tukholmassa psykiatriseen hoitolaitokseen, ja kuin kuoliniskuna Mathias haluaa avioeron. Kammottava todellisuus vainoharhoineen ei jätä rauhaan, kun epätoivoinen Annika päättää lähteä Suomeen selvittämään biologisia juuriaan. Suomessa Annikan menneisyys valkenee pala palalta ja lapsuuteen liittyvä mysteeri syvenee. Ei aikaakaan, kun Stein Storesenin apuun tukeutuva Annika on soluttautunut siirtolapuutarhaan vaarallisen huumeliigan jäljille ja kohtalo kiristää otettaan. Musta liitto on Vaxholm-trilogian toinen osa, jonka tapahtumat sijoittuvat Tukholman ja Turun rannikoille. Max Manner tunnetaan etenkin intensiivisistä rikosromaaneistaan. Manner on ehdokkaana Vuoden johtolanka 2025 -palkinnon saajaksi.
© 2025 Storytel Original (Livre audio): 9789180683951
Date de publication
Livre audio : 14 janvier 2025
Livres similaires à Musta liitto
- Idyllin hinta Max Manner
- Jäätymispiste Samuli Laiho
- Yksi neljästä Petja Lähde
- Succubus Max Manner
- Spesialisti Lotte Petri, Hans Petter Hougen
- Hallavainen 1: Alamaailman kuningatar Päivi Alasalmi
- Nevada Mikko Silvennoinen
- Metsänpeikko Max Manner
- Hukkuneet Jaakko Melentjeff
- Jääsilkkitie Anu Ojala
- Oikeuden varjo Johanna Tuomola
- Pyromaani 1: Surujen koti Inger Wolf
- Punainen prinsessa Antti Vihinen
- Vapauttaja Max Manner
- Veteen kirjoitettu John Ajvide Lindqvist
- Venäläinen peli Jaakko Melentjeff
- Rosholmin murhat Maria Burrow
- Pimeän peto Sanna Kotajärvi
- Kuollut kuin kivi Max Manner
- Kaamos Joel Kangas
- Pahan piirissä Arne Dahl
- Hilma Óskar Guðmundsson
- Lasiseinä Samuli Laiho
- Metsästäjä Louise Björnlund
- Kuoleman koeaika Marko Immonen
- Sielun palomies Samuli Laiho
- Loiset Max Manner
- Pedon merkit Iiro Meriläinen
- Sukulainen Meritta Koivisto
- Taakka Ilkka Metsälä
- K18 Max Manner
- L'intruse Freida McFadden
- La femme de ménage - Tome 1 Freida McFadden
- La psy: Elle connaît tous vos secrets, découvrez les siens ... Freida McFadden
- Harry Potter à L'école des Sorciers J.K. Rowling
- La Prof Freida McFadden
- La femme de ménage voit tout - Tome 3 Freida McFadden
- La locataire - Le nouveau roman de l'autrice de La femme de ménage Freida McFadden
- Les Secrets de la femme de ménage - Tome 2 - Prix Babelio 2024 Polar et Thriller Freida McFadden
- Twisted : Twisted Love - Tome 01 Ana Huang
- Le Boyfriend Freida McFadden
- Swan - Tome 1: Par l'autrice des phénomènes Captive et Lakestone Sarah Rivens
- Lakestone, tome 1 Sarah Rivens
- Harry Potter et le Prisonnier d'Azkaban J.K. Rowling
- C'était ça ou mourir - Prix du Roman FNAC 2026 Thélyson Orélien
- Campus Agency - Tome 01: Queen of Minds Lyly Bay
L’offre Storytel :
Accès à la bibliothèque complète
Mode enfant
Annulez à tout moment
45 heures
Pour écouter tous les jours
17.99 € /mois
1 compte
45 heures/mois
30 heures
Pour vos trajets quotidiens
14.99 € /mois
1 compte
30 heures/mois
15 heures
Pour accompagner vos loisirs
9.99 € /mois
1 compte
15 heures/mois
