Hyväntuulinen esikoisromaani Kotiin Katajamäelle saa nyt itsenäisen jatko-osan. Maisemat ovat tutut ja monet edellisen osan henkilötkin ovat mukana, Pihlajan torpan Minnekin. Uuden tarinan päähenkilöt ovat kuitenkin uusia, tuoreita tuttavuuksia: nelikymppinen Satu, hänen kaksoissisarensa Taru ja heidän pikkusiskonsa Runo, perheen iltatähti. Satu halajaa pois Pohjanmaalta, missä päivät kuluvat samaa rataa nuhjuisessa paikallislehden toimituksessa. Hän onnistuu saamaan paikan Katajamäen lähellä sijaitsevan Honkahovin lomahotellin tiedotussihteerinä. Kun Minne on avioitumisen myötä muuttanut Ruoholaan, Pihlaja on jäänyt tyhjilleen ja kaipaa vuokralaista. Satu ihastuu torppaan ensi silmäyksellä! Samoin kuin kyläkauppiaan poika Heikki Satuun.
Sinkkuelämään jo melkein tottuneen Satun elämä menee melkoiseksi juoksuksi, mutta koko lähipiirin elämä pysähtyy, kun äidillä todetaan Alzheimerin tauti. Kun vielä naapurissa paljastuu perheväkivaltatapaus, Satu saa katkeran muistutuksen siitä, että elämällä on nurjakin puolensa.
© 2019 Karisto (Livre audio ): 9789512367511
Date de sortie
Livre audio : 15 octobre 2019
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Note globale basée sur les notes 603
Réconfortant
Agréable
Romantique
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France