Valtakunta
- Auteur
- Narrateur
- Éditeur
Kun veriside muuttuu vihaksi.
Royn pitkään poissa ollut pikkuveli Carl palaa pieneen kotikyläänsä morsian mukanaan. Ja kun Carl saapuu, on rauha mennyttä, ja veljekset jälleen yhdessä.
Os on kuoleva pikkupaikka, jonka ainoa valtti on huikeat maisemat. Siellä Opgardin veljeksistä vanhempi, Roy, työskentelee huoltoaseman johtajana. Elämä vaikuttaa melko rauhalliselta, kunnes paikalle saapuu pikkuveli Carl, joka haluaa rakennuttaa kylään hienon hotellin joukkorahoituksen turvin, mutta tarvitsee lainan myös paikalliselta kiholta.
Vuoristoisella kylätiellä on mutka, neulansilmä, josta huono-onninen voi suistua rotkoon. Huono onni on kohdannut myös veljesten vanhempia, ja mutkia on ollut ihmissuhteissakin. Mustasukkaisuuteen on aitoa aihetta.
Pienten ja suurten petosten jäljet ovat pitkiä kuin jarrutusjäljet ennen neulansilmää ja yhteistä niille on myös se, että kaikki päättyy kuilun pohjalle.
Norjalainen Jo Nesbø on yksi maailman suosituimmista kirjailijoista, joka tunnetaan erityisesti kymmeniä miljoonia teoksia myyneestä Harry Hole -sarjastaan. Nesbøn kirjoihin ovat ihastuneet niin kriitikot kuin tavalliset lukijat – tarinat vievät mukanaan ja tarjoavat runsaasti yllätyksiä.
© 2020 Johnny Kniga (Livre audio): 9789510453063
Traducteurs: Outi Menna
Date de publication
Livre audio : 10 septembre 2020
Autres éditions
Livres similaires à Valtakunta
- Mustasukkainen mies Jo Nesbø
- Isänsä poika Jo Nesbø
- Kukkulan kuningas Jo Nesbø
- Rottien saari Jo Nesbø
- Verta lumella Jo Nesbø
- Verta lumella II - Lisää verta Jo Nesbø
- Pimeään jäänyt Stefan Ahnhem
- Hypnotisoija - Black Edition Lars Kepler
- Äkäpussi Anne Tyler
- Pimeyden talo Jo Nesbø
- Suden hetki Jo Nesbø
- Vip-huone Jens Lapidus
- Rahalla saa: Stockholm noir I Jens Lapidus
- Rajamaat Arne Dahl
- Numeropeli John Verdon
- Miehet jotka vihaavat naisia: Millennium 1 Stieg Larsson
- L'intruse Freida McFadden
- La femme de ménage - Tome 1 Freida McFadden
- La psy: Elle connaît tous vos secrets, découvrez les siens ... Freida McFadden
- Harry Potter à L'école des Sorciers J.K. Rowling
- La femme de ménage voit tout - Tome 3 Freida McFadden
- La Prof Freida McFadden
- La locataire - Le nouveau roman de l'autrice de La femme de ménage Freida McFadden
- Les Secrets de la femme de ménage - Tome 2 - Prix Babelio 2024 Polar et Thriller Freida McFadden
- Twisted : Twisted Love - Tome 01 Ana Huang
- Le Boyfriend Freida McFadden
- Swan - Tome 1: Par l'autrice des phénomènes Captive et Lakestone Sarah Rivens
- Harry Potter et le Prisonnier d'Azkaban J.K. Rowling
- Lakestone, tome 1 Sarah Rivens
- C'était ça ou mourir - Prix du Roman FNAC 2026 Thélyson Orélien
- La Route du diable Franck Thilliez
L’offre Storytel :
Accès à la bibliothèque complète
Mode enfant
Annulez à tout moment
45 heures
Pour écouter tous les jours
17.99 € /mois
1 compte
45 heures/mois
30 heures
Pour vos trajets quotidiens
14.99 € /mois
1 compte
30 heures/mois
15 heures
Pour accompagner vos loisirs
9.99 € /mois
1 compte
15 heures/mois
