Maria Gripen lumoavan klassikkosarjan päätösosa!
Varjo-sarjan neljäs, viimeinen osa sijoittuu ensimmäisen maailmansodan alkamisen aikoihin ja valottaa Carolinin ajatuksia, tunteita ja kokemuksia.
Rosengåvan linnan ja sen ihmisten salaperäisiin mysteerimaailmoihin vangitsevasti mukaansa vetänyt romaanisarja huipentuu sarjan toisen päähenkilön, Carolinin itsetutkiskeluun ja sisäisen maailman kohtaamiseen. Kirjailijana vahvasti omaa aikaansa edellä ollut Maria Gripe tutkii Carolinin henkilöhahmon kautta syvällisiä kysymyksiä todellisuuden ja kuvitelmien kohtaamattomuudesta, ulkopuolisuuden kokemuksesta, ihmisyydestä, minuudesta ja sukupuolesta, oikeudesta olla oma itsensä.
Maria Gripe (1923-2007) oli kansainvälisesti tunnettu ruotsalainen lasten- ja nuortenkirjailija, joka teki läpimurtonsa 1960-luvun alussa Josefin-romaaneilla. Yhteensä hän kirjoitti 38 kirjaa, joita on käännetty 29 kielelle. Gripe on saanut lukuisia palkintoja kirjoistaan sekä Ruotsissa että ulkomailla. Gripe tunnetaan myös mystisen, yliluonnollisia teemoja sisältävän Varjo-sarjan tekijänä. Tämä neliosainen romaanisarja julkaistiin suomeksi 1980-luvulla ja se on vakiinnuttanut asemansa lukijoiden unohtumattomana suosikkina.
© 2024 Tammi (Livre audio ): 9789520452094
Traducteurs : Eila Kivikk'aho
Date de sortie
Livre audio : 1 mars 2024
Mots-clés

Entrez dans un monde infini d'histoires
Aucun commentaire pour le moment
Téléchargez l'application pour rejoindre la conversation et ajouter des commentaires.
Français
France