Astu tarinoiden maailmaan
Tietokirjallisuus
Arvostusta ei voi myydä eikä ostaa, sillä se pitää ansaita. Arvostus on yleisesti haluttua, mutta sen tarjonta on niukkaa, minkä vuoksi arvostuksen tarpeen tyydyttäminen vaatii ponnistelua ja siitä on kilpailtava.
Kirjassa avataan arvostustalouden dynamiikkaa erityisesti digitalisoituvassa toimintaympäristössä. Teoreettisessa osassa pureudutaan erilaisiin arvonlajeihin ja arvostamisen muotoihin. Empiirisemmin painottuneessa osassa kerrotaan 12 artikkelin kautta, miten arvostustalouden periaatteita voidaan hyödyntää tosielämässä ja millaisten käytäntöjen, prosessien ja teknologioiden avulla liiketoimintaa voidaan tehdä arvokkaaksi. Kirjan päättävässä yhteenvedossa pohditaan arvostustalouden tulevaisuutta.
Teos on ensimmäinen suomenkielinen ja monitieteelliseen tutkimukseen perustuva kirja arvostuksen rakentamisesta ja rakentumisesta digiyhteiskunnassa. Kirja auttaa lähestymään arjen vuorovaikutustilanteita ja ymmärtämään niitä kehystäviä ja usein vaikeasti hahmotettavia erilaisia arvokkaaksi kelpuuttamisen tapoja sekä niihin liittyviä ristiriitoja.
”Poikkeuksellisen ajankohtainen teos johdattelee arvostustalouden teoriaan ja käytäntöön.” Mari K. Niemi, dosentti, johtaja
”Arvoteos! Avaa oman aikamme - ja lukijan silmät.” Esa Saarinen, filosofi, yritysvalmentaja
”Arvostustalous tekee näkyväksi ja hyödynnettäväksi talouden, kommunikaation ja johtamisen ammattilaisille monia aiemmin vain intuitiivisesti koettuja ilmiöitä. Arvostan!” Olli-Pekka Heinonen, pääjohtaja
© 2020 Vastapaino (E-kirja): 9789517688635
Julkaisupäivä
E-kirja: 9. syyskuuta 2020
Avainsanat
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSuomi
Suomi