Astu tarinoiden maailmaan
4.2
Tietokirjallisuus
Puheenvuoro poikien puolesta uudenlaisessa maailmassa.
Elämäni poikana -kirjassa Jari Sinkkonen käsittelee pojaksi kasvamista ja poikana olemista. Hän lähtee etsimään ymmärrystä ja herkkyyttä, joiden katoamisen seurauksena lasta kohdellaan manipulatiivisesti hänen ominaislaatuaan ja autonomiaansa kunnioittamatta. Sinkkonen käy läpi poikalapsen kehitysvaiheita ja kirjoittaa muun muassa siitä, miten tärkeää on, että pojat saavat halutessaan nujuta muiden lasten kanssa ja leikkiä pyssyleikkejään. Mitä monipuolisemmin lapsi leikkii, sitä selviävämpi aikuinen hänestä kasvaa.Empatiakyky taas kehittyy läheisissä vuorovaikutussuhteissa ja taideharrastuksissa. Musiikki, kirjat, tanssi, kuvataide ja muut itseilmaisun muodot auttavat tunnistamaan ja hallitsemaan tunteita. Niiden aseman soisi vahvistuvan joskus kovin rajoittuneessa poikien kulttuurissa. Pojilla on tiettyjä kehityksen erityishaasteita enemmän kuin tytöillä, joten kirjassa tarkastellaan muun muassa ylivilkkautta, käytöshäiriöitä, narsistisia häiriöitä ja peliriippuvuutta. Kliinistä kokemusta ja tutkimustietoa täydentävät haastattelut, lasten havainnointi erilaisissa tilanteissa sekä poikien ja tyttöjen omat tekstit.
© 2019 WSOY (Äänikirja): 9789510437025
Julkaisupäivä
Äänikirja: 23. tammikuuta 2019
Avainsanat
Lähes miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi