4
Tietokirjallisuus
Voiko Kaikkivaltiaan selän taakse mennä piiloon?
Uutuustietokirja pureutuu uskonnon ja poliittisen vallan liittoon. Kuka käyttää Jumalaa valttikorttinaan, mihin sillä pyritään – ja miksi se edelleen tehoaa?
Kristinuskon Jumalaa on käytetty poliittisen vallan välineenä jo toista tuhatta vuotta. Vaikka länsimaiset yhteiskunnat ovat nykyään pitkälti maallistuneita, jumalakortti viuhuu politiikassa painavana argumenttina, joka lopettaa keskustelun ennen kuin se ehtii alkaakaan.
Antavatko kristilliset arvot moraalisen oikeutuksen kävellä ihmisoikeuksien yli? Miksi uskonnollisella vakaumuksella voi perustella vihapuheitaan?
Poliitikkojen, uskontokuntien edustajien ja tutkijoiden haastatteluille perustuvassa journalistisessa tietokirjassa Markus Tiittula matkustaa eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja selvittäessään jumalakortin käyttöä politiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Markus Tiittula on vapaa toimittaja, joka tarkasteli edellisessä kirjassaan salaliittoteorioita ja sitä, miksi ne ovat vakava uhka demokratialle. Pitkään Yhdysvalloissa asunut Tiittula on aiemmissa kirjoissaan käsitellyt muun muassa Donald Trumpin aikaista politiikkaa ja amerikkalaista yhteiskuntaa.
© 2023 Johnny Kniga (Äänikirja): 9789510490198
© 2023 Johnny Kniga (E-kirja): 9789510490181
Julkaisupäivä
Äänikirja: 28. syyskuuta 2023
E-kirja: 28. syyskuuta 2023

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 31 arvioon
Informatiivinen
Ajatuksia herättävä
Viisas
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 6/31
Outi
3. tammik. 2024
Hyvää tietoa.
Marra
1. tammik. 2024
Erittäin silmiä avaava teos, joka jokaisen pitäisi lukea ajatuksen kanssa. Itselleni tämä kirja oli myös terapeuttinen, koska synnyin ja vartuin fundamenttaaliperheessä eli elin kirjan yhteiskunnan pienoiskoossa. Monet, monet ajatukseni ja havaintoni puettiin tässä kirjassa sanoiksi.
Irene
10. lokak. 2023
On ihmisiä jotka haluaisivat tietää jumalasta jotta voisivat uskoa ja niitä jotka jo tietävät eikä voi enään olla uskamatta. On kuitenkin valinta haluaako hyvää vai pahaa ympärilleen. Pahan lumosta ei ole helppo päästä vapaaksi jos antaa mennä sen enempää ajattelematta. Omaatuntoaan ja tarvetta rakastaa ei voi kieltää itsessään. Vaikka kirja antaakin olettaa, että kaikki jotka uskoo, haluaa jotakin pahaa niin ei pidä paikkansa. Me ihmiset kaikki ollaan rakkauteen pystyviä se on itsestä kiinni <3
leena
11. helmik. 2024
Mielenkiintoinen!
Lasse
16. lokak. 2023
Uskontojen harjoittamiseen mahtuu kaikenlaista. Miten näppärästi ihminen löytää pyhistä kirjoituksista itselleen sopivan totuuden.
Itämaantietäjä
5. marrask. 2023
Mielenkiintoinen, mutta keskittyi lähinnä kritisoimaan kristinuskoa.
Suomi
Suomi