Astu tarinoiden maailmaan
Elämäkerrat
Kuinka teiniradikaalista tuli miljonääri.
Sijoituspankkiiri Fagernäsin värikäs aikamatka pankkikapitalismista vapaaseen kilpailuun saa lukijan sekä riemastumaan että puistelemaan epäuskoisena päätään.
Hän on ollut kuiskaaja kokoomuksen kulisseissa, todistanut aitiopaikoilla rahatalouden säätelyn purkua, kokenut kasinotalouden ylikuumenemisen ja pankkikriisin, seurannut sisäpiireissä niin kutsuttuja Kouri-kauppoja
ja kätilöinyt suurta suomalaista pankkifuusiota. Kaksi kertaa Fagernäs on lähtenyt Kansallis-Osake-Pankin johtokunnasta, kerran potkut saatuaan, toisen kerran omalla päätöksellä.
Reippaan nurkanvaltaajan isoisä oli jääkärikenraali ja isä liikemies. Sotilaselämä tai virkamiesura eivät houkutelleet mutta politiikka ja talous kiehtoivat. Rahamarkkinoiden vapautuessa nuoren miehen vaisto ohjasi askeleet pankkimaailmaan.
Hänellä on tänään huoli huomisesta, ja hän antaa kirjassaan kokemuksen kirkastamia neuvoja Suomen muovaamisesta talouden ulkomuseosta uudelleen kansantalouksien eurooppalaiseen kärkeen.
Tietokirjallisuuden Warelius-palkinnon saanut filosofian tohtori Lasse Lehtinen on toimittaja, poliitikko, diplomaatti ja kirjailija. Hän on kirjoittanut elämäkertoja, historiateoksia ja romaaneja sekä työskennellyt radiolle ja televisiolle.
© 2025 Docendo (Äänikirja): 9789528504399
© 2025 Docendo (E-kirja): 9789528504382
Julkaisupäivä
Äänikirja: 2. syyskuuta 2025
E-kirja: 2. syyskuuta 2025
Avainsanat
Yli miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSuomi
Suomi