Astu tarinoiden maailmaan
Tsunami erottaa - ja yhdistää.
Viisitoistavuotias Emma lentää isoäitinsä kanssa Thaimaahan, Khao Lakiin. Mutta ei ensimmäistä kertaa, sillä kuusivuotiaana hän menetti koko perheensä tuhoisassa luonnonkatastrofissa.
Tällä reissulla Emma ja isoäiti eivät aio vain loikoilla auringossa, sillä heillä on tehtävä: Operaatio Hengenpelastaja. He aikovat etsiä käsiinsä sen miehen, joka aikoinaan pelasti Emman vesimassoista, hiuksista vetämällä. Paikan päällä Emman muistot vuosien takaa tulvahtavat mieleen. Hienovaraisesti ja latautuneesti kirjoitetuissa takaumissa kerrotaan siitä miltä tuntuu, kun ihminen joutuu äärimmäisen eteen. Tunteet ovat pelissä myös, kun Emma tapaa Lukaksen, mukavan ruotsalaisen pojan, joka hänkin on tsunamin selviytyjiä. Kohtalotoverit ymmärtävät toisiaan, ja romantiikkaa on pian ilmassa.
Marja-Leena Tiainen on syntynyt Kuopion maalaiskunnassa. Hän asui vuosikymmeniä Liperin Viinijärvellä, mutta muutti takaisin Kuopioon 2013. Tiainen debytoi lyhytproosalla Gummeruksen vuonna 1983 julkaisemassa antologiassa Kenkää enolle. Kuunnelma Eino 67 esitettiin radiossa syksyllä 1986. Seuraavana vuonna ilmestyi Tiaisen ensimmäinen oma teos, lastenkertomus Pullopoika, joka julkaistiin Tammen Vihreä Varis -sarjassa. Sittemmin Tiainen on kirjoittanut lukuisia romaaneja, joissa hän kuvaa nykyajan suomalaisten lasten ja nuorten elämää ja heidän harrastuksiaan. Tiaisen nuortenromaaneja on käännetty ruotsiksi, tanskaksi, liettuaksi ja eestiksi. Tiaisen kirjojen aiheet vaihtelevat urheilu- ja eräharrastuksista vakavampiin aiheisiin, kuten rasismiin, jota hän kuvaa rehellisen uskottavasti vuonna 2002 julkaistussa teoksessaan Pikkuskini ja vuoden 2007 alussa Savonia-palkitussa nuortenromaanissaan Alex ja pelon aika. Aikuisille Tiainen on julkaissut romaanit Karjala comeback, joka kertoo suomalaisten seuramatkasta rajantakaiseen Karjalaan ja Jaakobin Enkelit, joka sijoittuu naispesäpalloilun maailmaan, sekä naisen arjesta ja unelmista 1960-luvulla kertovat romaanit Kulmakaupan naiset ja Suoraa saumaa ja siksakkia.
© 2021 Tammi (Äänikirja): 9789520435981
© 2013 Tammi (E-kirja): 9789513174583
Julkaisupäivä
Äänikirja: 20. lokakuuta 2021
E-kirja: 20. elokuuta 2013
Lähes miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi