Astu tarinoiden maailmaan
4.6
Hyvinvointi & elämäntaito
Mihin unohtui kasvatus?
Psykologi Keijo Tahkokallio ja erityisopettaja Aulikki Uski pohtivat kirjassaan kasvatuksen polttavia kysymyksiä koulussa ja kotona.
Uski kuvaa nykykasvatuksen todellisuutta ja sen vaikutuksia lasten käyttäytymiseen niin koulussa kuin kotonakin. Tahkokallio puolestaan kertoo, miten kasvatuskulttuuri on muuttunut vuosikymmenien kuluessa ja miksi oppimistulokset ovat huonontuneet viime vuosina.
Kirja antaa myös käytännön neuvoja mm. siitä, miten toimia huonosti käyttäytyvän lapsen kanssa ja miten ratkaista erilaisia ongelmatilanteita koulussa ja kotona.
Vanhempien ongelmana on usein, että he eivät uskalla kohdata lasten myrskyisiä tunnetiloja – ja antavat periksi. Kun myös opettajien auktoriteetti koulussa on pikkuhiljaa kadonnut, oppilaat eivät osaa enää noudattaa suoria ohjeita eivätkä ymmärrä, missä heidän oman päätöksentekonsa rajat kulkevat.
Kirjoittajat osoittavat kirjassaan, että lapsi tarvitsee edelleen vanhempia ja muita kodin ulkopuolisia aikuisia, jotka kykenevät päättämään lapsen asioista.
Keijo Tahkokallio on espoolainen psykologi, joka on perehtynyt kasvatukseen, vanhemmuuteen ja elämänhallintaan. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joista lasten kasvattamista käsittelevät: Myönteinen ajattelu lasten kasvatuksessa, Kotipesän lämpöä etsimässä, Mitä tehdä levottomille lapsille ja Uskalla olla lapsellesi aikuinen.
Aulikki Uski on lahtelainen erityisopettaja.
© 2024 Minerva (Äänikirja): 9789524101264
© 2024 Minerva (E-kirja): 9789524101257
Julkaisupäivä
Äänikirja: 6. helmikuuta 2024
E-kirja: 6. helmikuuta 2024
Lähes miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi