13 vuotta vankimielisairaalassa – syyttömänä?
Lauantaina korjataan menneisyyden vääryydet, ellei se ole peruuttamattomasti myöhäistä.
Kolmetoista vuotta sitten nuori Hannah Docherty pidätettiin perheensä murhasta ja tuomittiin pikaisten tutkimusten jälkeen vankimielisairaalaan. Kun psykoterapeutti Frieda Kleinia pyydetään tutkimaan Hannahia, hän suostuu vastentahtoisesti. Tavatessaan naisen ensimmäistä kertaa Frieda järkyttyy: Hannah on huonossa kunnossa, vanhentunut ennen aikojaan – ja saattaa kaiken lisäksi olla syytön.
Kun Frieda paneutuu Hannahin tapaukseen istunnoissaan, hän ymmärtää, että todellinen syyllinen on valmis tekemään mitä tahansa, jotta ei paljastuisi.
Nicci Frenchin Frieda Klein -sarjassa unettomuudesta kärsivä psykoterapeutti pureutuu potilaidensa mielten synkimpiin sopukoihin ratkaistakseen rikoksia yhdessä Lontoon poliisin kanssa. Hän joutuu kohtaamaan kerta toisensa jälkeen pahimmat pelkonsa jahdatessaan murhaajia ja muita rikollisia.
© 2022 Docendo (Äänikirja): 9789523825659
© 2022 Docendo (E-kirja): 9789523825642
Kääntäjät: Raimo Salokangas
Julkaisupäivä
Äänikirja: 11. marraskuuta 2022
E-kirja: 7. marraskuuta 2022
Avainsanat

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 73 arvioon
Koukuttava
Yllättävä
Jännittävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 3/73
Päivi
10. helmik. 2024
Todella hyvä ja jännittävä tarina ja hyvä lukijaSuositus 👍
Lissu
13. jouluk. 2022
Aivan mahtava kuuntelu kokemus, mielettömän hyvä sarja 🥰
Niina
5. jouluk. 2022
Hittolainen, aloitin lukemaan kirjasarjaa keskeltä ja välillä ihmetytti osa henkilöhahmoista, eli kannattaa aloittaa ensimmäisestä, vaikka tämä ei olekaan suoraa jatkoa sille. Surullinen ihmiskohtalo, piinaavaa jännitystä ja hyvää, soljuvaa kerrontaa, suosittelen! Todella hyvin kuvatut henkilöhahmot, koukuttava psykologinen jännäri ja hyvä lukija.
Suomi
Suomi