Astu tarinoiden maailmaan
Opaskirja maailman ainoaan yhteiseen kieleen – musiikkiin.
Madventures-kaksikko Riku & Tunna etsivät vastauksia siihen, mitä musiikki on ja mistä laulut tulevat? Onko musiikki maailman vaikuttavin voima?
Musiikki auttaa iloon ja murheeseen: sen tahdissa kaadetaan hallituksia, rakastellaan, voitetaan kultamitaleja, noustaan masennuksen alhosta, valaistutaan, itketään, nauretaan, eletään ja kuollaan.
Mad Music luotaa maailman musiikin hämyimpiä polkuja New Yorkin kellareista Mikronesiaan, Karibialta Kapkaupunkiin. Se avaa ovia uusiin ääniin – Detroitin teknosta Thaimaan jazziin, kalevalaisesta runonlaulusta indonesialaiseen heviin ja turkkilaisesta psykedeliasta afrikkalaiseen hiphoppiin.
Kirjan erikoispainoksen yhteydessä julkaistaan myös sinkku, jonka sävelistä ja sanoista Rikun ja Tunnan kanssa vastaavat rap-artisti Paleface ja säveltäjä Zarkus Poussa.
Tuomas Milonoff ja Riku Rantala ovat aikamme tunnetuimmat matkatyöläiset. Kaksikon aikaisempia kirjoja on pakattu jo yli sataantuhanteen suomalaisreppuun. Teoksistaan ja noin 200 maahan myydystä Madventures-matkailusarjastaan miehet saivat vuoden 2012 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.
© 2016 Johnny Kniga (E-kirja): 9789510419601
Julkaisupäivä
E-kirja: 21. lokakuuta 2016
Avainsanat
Lähes miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi