Astu tarinoiden maailmaan
Tiesin, että eräässä mökissä oli kesällä vuokralainen viikon verran, ja päätin pistäytyä paikalle tarkistaakseni, oliko kaasua ja polttopuita riittävästi käytettävissä. Otin koiran mukaani ja kuljin pitkin kesälampaiden jättämiä polkuja. Mökki sijaitsi pienellä metsäaukiolla, jota reunusti tiheähkö kuusikko. Tämähän on hyvin huollettu, ajattelin, kun huomasin äkkiseltäni metsän olleen joltakin osin raivattu muutaman vuoden takaa. Seisahduin hyvän matkan päähän mökistä. Puiden välistä näin, että vuokralaiset olivat levittäneet tyynyt ja peitot roikkumaan ikkunalaudoille, patjat nojasivat vasten mökin ulkoseinää. Se oli mielestäni järkevää, sillä tiesin, ettei tätä mökkiä ollut vuokrattu kovinkaan usein viime vuosina. Seisoin paikoillani tarkkaillen mökkiä jonkin aikaa, kunnes kuistille ilmaantui nainen, jolla oli mukanaan sohvan tyynyt, oletin. Hän humautteli tyynyjä vasten toisiaan mökin kuistilla. Poikkesin mökillä seuraavana päivänä. Nainen istui korituolilla mökin pihalla. Hänellä oli yllään shortsit ja rintaliivit. Pitkät hiukset roikkuvat poninhännällä. Aurinko varmasti lämmitti hänen koko vartaloaan. Luultavasti se, että hän istui mökin pihalla lähes puolialasti, sai minut olemaan lähestymättä häntä.
Palasin paikalle taas keskiviikkona. Pysyin yhä varjoissa, kun hän astui ulos ovesta ja valo loisti hänen takanaan. Näin hänet vain puolivalossa mutta olin näkevinäni hänen kasvoillaan hymyn. Hän kulki rauhallisin askelin minun suuntaani, pidätin hengitystäni.
Mitä tulisi tapahtumaan?
Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka on täynnä eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta – ilman paheksuntaa tai häpeilyä. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessä julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensä kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyyttä ja nautintoa kipinöivät tarinat tuovat jokapäiväiseen seksielämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.
© 2022 Cupido (Äänikirja): 9788726827149
© 2021 Cupido (E-kirja): 9788726826838
Kääntäjät: Ida Hallantie
Julkaisupäivä
Äänikirja: 12. toukokuuta 2022
E-kirja: 16. syyskuuta 2021
Lähes miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi