Hovimäen kartanon ja Sepän torpan uusi sukupolvi kurottaa kohti parempia aikoja.
Wilhelm ja Marie Lindhof muovaavat kohtaloaan sävelin ja siveltimin. Sepän Katri ponnistelee kiertokoulusta Jyväskylän seminaariin. Kukaan ei kuitenkaan voi väistää ajan ankaruutta, kun engelsmannit sotivat Pohjanlahdella. Ankara kato ja nälkätalvi uhkaavat tehdä kaikkien toiveet tyhjiksi. Tarvitaan paljon uskoa, toivoa ja rakkautta mutta myös rohkeutta ja anteeksiantoa, ennen kuin Hovimäen ihmisille ja koko Suomelle koittaa uusi kevät.
Televisiostakin tuttu Hovimäki seuraa kahden suvun elämää halki Suomen historian aina nykyajan kynnykselle asti. Kirjoittajatiimiin kuuluu myös rakastettu Enni Mustonen.
© 2023 Otava (Äänikirja): 9789511451365
© 2023 Otava (E-kirja): 9789511451358
Julkaisupäivä
Äänikirja: 16. helmikuuta 2023
E-kirja: 17. maaliskuuta 2023

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 446 arvioon
Tunnelmallinen
Sydäntälämmittävä
Koukuttava
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/446
Saara
18. helmik. 2023
Todella upeaa kerrontaa!
Johanna
7. maalisk. 2023
Hienoa historiaa. Hyvä lukija.
Saara
10. maalisk. 2023
Kerrassaan hyvä sarja ja lukijalle täysi 10.
Mari
20. maalisk. 2023
Nää Hovimäkikirjat on niin hyviä ☺️
K
17. helmik. 2023
No, mikäs siinä. Kevyttä kuunneltavaa vaikka kotitöiden kera. Lukija lisää kartanoromantiikkaa !
Merja
21. toukok. 2023
Ihana ja hieno kirjasarja kokonaisuudessaan .Mutta tämä kirja oli vähän kuin historian kirjaa olisi lukenut. Pinnallinen henkilökerronta. Eli ihan Enni Mustosta.
Raili
16. huhtik. 2023
Ihana kirja.
Aila
25. maalisk. 2023
Upea kirjasarja
pinja
21. elok. 2023
Loistavaa kuunneltavaa.
Jii
4. kesäk. 2023
Todella hyvä kirjasarja! Henkilöhahmoja on paljon, eli ajatus ei saa harhautua lukemisen/kuuntelemisen aikana
Suomi
Suomi