Astu tarinoiden maailmaan
Napakymppi Keltaisen kirjaston suosituimmalta kirjailijalta
Hersyvää huumoria ja sydämeenkäyvää haikeutta limittävä romaani on rakkaustarina, kummitusjuttu ja kirjallinen nyrkinpuinti elämälle, jonka juoni polveilee miten lystää.
On joitakin asioita, joita voi muuttaa paremmaksi. Ja joitakin jotka eivät voi enää huonommaksi muuttua. Sen saa kokea kirjailija Adam Brewster matkattuaan Aspeniin etsimään vastauksia kysymyksiin, joita hänen alppihiihtäjä-äitinsä vältteli koko ikänsä. Eikä ihme: löytääkseen elämänsä punaisen langan Adamin on kohdattava joukko aaveita. Osa hauskoja, osa lohdullisia ja osa vain puoliksi kuolleita, mutta kaikki ne kertovat pohjimmiltaan samaa: John Irving painii edelleen amerikkalaisen nykykirjallisuuden raskaassa sarjassa.
"Kirja on pitkä. Mutta älä anna sen lannistaa. Iloitse, että tarjolla on niin paljon uutta Irvingiä! Kyse on kuitenkin John Irvingstä!" Good Morning America
Amerikkalainen John Irving (s. 1942) nousi maailmanmaineeseen vuonna 1980 julkaistulla teoksellaan Garpin maailma. Nykyajan Charles Dickensinä pidetty Irving kirjoittaa eeppisiä, mukaansatempaavia ja koskettavia romaaneja. Näihin kuuluvat muun muassa Kaikki isäni hotellit, Oman elämänsä sankari ja Ystäväni Owen Meany. Irving on saanut romaaneistaan ja muista teoksistaan lukuisia palkintoja, mm. O. Henry -palkinnon ja National Book Awardin sekä Oscar-palkinnon Oman elämänsä sankari -elokuvan käsikirjoituksesta. Viimeinen tuolihissi on hänen 20. romaaninsa.
© 2023 Tammi (Äänikirja): 9789520453619
© 2023 Tammi (E-kirja): 9789520453626
Kääntäjät: Aleksi Milonoff
Julkaisupäivä
Äänikirja: 20. lokakuuta 2023
E-kirja: 20. lokakuuta 2023
Lähes miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi