Astu tarinoiden maailmaan
4.3
Elämäkerrat
Yhden naisen yhdeksän elämää.
Intiimi elämäkerta taiteilijasta, jonka asenne, visio ja tyyli ovat kiehtoneet vuosikymmenestä toiseen.
Tokiossa sotien välissä syntynyt Yoko Ono kasvoi taiteilijaksi maailman merkittävimpien metropolien avantgardepiireissä. Hän tuli tunnetuksi uraauurtavana artistina, aktivistina ja feministinä, mutta silti jotkut muistavat hänet yhä naisena, jonka väitetään hajottaneen The Beatlesin.
Tänään Yoko Ono on kenties tunnetumpi kuin koskaan. Nimekkäät nykytaiteilijat ovat nostaneet hänet esikuvakseen, hänen taidettaan voi nähdä maailman kuuluisimmissa taidemuseoissa ja hänen musiikkinsa löytää yhä uusia kuulijoita 2020-luvulla.
David Sheffin kirjoittama elämäkerta kertoo yhden aikamme merkittävimmän taiteilijan tarinan ensimmäistä kertaa Yoko Onon näkökulmasta, ei tämän miehen kautta.
David Sheff on bestsellerkirjailija, joka tutustui Yoko Onoon haastatellessaan tätä ja John Lennonia vain muutamia kuukausia ennen Lennonin murhaa. Sheff ja Ono ystävystyivät Onon rakentaessa elämäänsä uudelleen miehensä kuoleman jälkeen. Kahdenkeskisten keskusteluiden lisäksi Sheffillä on ollut käytössään Onon päiväkirjoja. Hän on myös haastatellut kirjaan Onon perhettä, läheisimpiä ystäviä ja yhteistyökumppaneita.
© 2025 Johnny Kniga (Äänikirja): 9789510479803
Kääntäjät: Arja Kantele, Ulla Lempinen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 8. huhtikuuta 2025
Avainsanat
Lähes miljoona tarinaa
Suosituksia juuri sinulle
Uusia Storytel Originals + eksklusiivisia sisältöjä kuukausittain
Turvallinen Kids Mode
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet säännöllisesti.
1 käyttäjätili
50 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka kuuntelet ja luet usein.
1 käyttäjätili
100 tuntia/kuukausi
Ei sitoutumisaikaa
Sinulle joka haluat rajattomasti tarinoita.
1 käyttäjätili
Kuuntele ja lue rajattomasti
Ei sitoutumisaikaa
Kun haluat jakaa tarinoita perheen kanssa.
2-6 tiliä
100 tuntia/kk jokaiselle käyttäjälle
Ei sitoutumisaikaa
2 käyttäjätiliä
26.99 € /kuukausiSinulle joka kuuntelet vähemmän.
1 käyttäjätili
20 tuntia/kuukausi
Säästä käyttämättömät tunnit, max 20h
Ei sitoutumisaikaa
Suomi
Suomi