9,99 €/kk(norm. 19,99 €/kk)
Vain Storytelistä löytyvät sisällöt ja lähes miljoona muuta ääni- ja e-kirjaa ainutlaatuisella tarjouksella. Voimassa vain 13.6.2024 asti.
Lunasta tarjousKuvittelin, että välillämme oli jotakin erityistä, paljon voimakkaampaa kuin kellään muulla
He olivat onnellisia, Petra kirjailija ja Anders tv-kasvo. Heillä oli koti Tukholmassa ja saaristossa mökki, heillä oli lapsia ja koiria. Kaikki oli niin hyvin kuin olla voi, kunnes yhtäkkiä, varoittamatta, tapahtui se pahin – heidänhän piti olla siltä turvassa. Olin niin varma meistä kertoo suuresta pettymyksestä ja henkilökohtaisesta maailmanlopusta. Se kertoo hajoavasta perheestä sekä Petrasta, joka lähtee mökkivahdiksi erämaahan. Juuri kun tuntuu siltä, ettei voimia enää ole, karu luonto pakottaa yrittämään vielä. Mutta miksi kaikki varoittavat lähtemästä pohjattoman tunturijärven suuntaan?
”Martina Haagin avioero¬kertomus saa sanattomaksi: osaisipa kuvailla tunteita niin kuin hän.” Lotta Olsson, Dagens Nyheter
”Tämä on kirvelevin lukemani avioerokuvaus – totaalinen, vääjäämättömän rehellinen kokemus jätetyksi tulemisesta, siitä kun rakkain pettää.” Jens Liljestrand, Expressen
© 2017 BookBeat (Äänikirja): 9789188501004
Kääntäjät: Riie Heikkilä
Julkaisupäivä
Äänikirja: 16. helmikuuta 2017
Kuvittelin, että välillämme oli jotakin erityistä, paljon voimakkaampaa kuin kellään muulla

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 5 arvioon
Tunnelmallinen
Yllättävä
Hämmentävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 1/5
Laura
6. marrask. 2023
Hmm... vähän lopahti kesken kaiken ja kirjan puolivälissä juoni alkoi jotenkin ontumaan.
Suomi
Suomi