Pistää hieman miettimään, onko tästä kuitenkaan loputtomaan sarjaan riemua.Paikkapaikoin siskon ällörealistinen itseinho on raikasta ja samaistuttavaa, ja ja kuiva huumorikin naurattaa.Mutta täytyy sanoa, että silti jää kaipaamaan sinne sekaan hieman syvällisempää ja filosofisempaa otetta.Katri Naukarin yhden puun tuho oli esimerkillinen autofiktiota ja syvempiä tasoja sekoitteleva teos.Siskolle toivon hieman lisää luovuutta ja rohkeuttta luottaa siihen:)

Ahdistava ja masentava kirja. Jostain kumman syystä en osannut jättää kesken, vaan kuuntelin loppuun saakka.

Pitkästyttävää itsesäälissä märehtimistä koko kirja.

Kyllä tämä oli hyvä kirja. Ei mieltä ylentävä mutta realistinen. Sellaista elämä on. Ja vielä paljon raadollisempaa. Nopeasti kuunneltu/luettu. Ihan sattumalta osui eteen ja aloin kuunnella enkä voinut lopettaa kesken. Sellainen ajatus vain tuli että kuinka monta kirjaa elämästä saisikaan kirjoitettua. En vain ole ajatellut ettå kukaan jaksaa tällaista lukea. Nyt huomasin, että hyvin jaksaa.

Ihan karsea kirja. Ei mitään sisältöä, päähenkilö on idiootti. Miksi tämä kirja kirjoitettiin? Kirjailijan terapiatekele?

Aikansa kuvaus. Vähän surullinen sävyltään.

Tykkään kovasti tästä kuvauksesta. Tarkkanäköistä ja oivaltavaa.

Samaistuin! Vaikka kirjan yleissävy oli surullinen, nauroin monia teräviä havaintoja, jotka olivat juuri kuin itse olen nuorena kokenut. Kuuntelisin mielellään muitakin Willamon lukemia kirjoja. Hänen melankolinen äänensä oli kuin tehty tälle kirjalle.

Päättyi ihan kesken. Jotenkin muutenkin keskeneräisen oloinen. Kuin tajunnanvirtaa.

Ei koskettanut millään tasolla. Yksitoikkoista jorinaa ilman mitään huippukohtaa. Tökeröitä ja latteita matkakertomuksia