3.8
Tietokirjallisuus
25 suomalaista petosta ja miten ne tehtiin.
Vuosia kestäneen seurantatyön ja tutkivan journalismin tuloksena syntynyt kirja luotaa syvältä petosrikosten ja huijarien maailmaa.
Silmät avaava kirja petosmiehistä ja -naisista, heidän uhreistaan sekä viranomaisten toiminnasta rikollisten jäljittämiseksi. Se kuvaa petosliigan toimintatapoja, tilauksesta tehtyjä petoksia, lottovoittajan kynimistä, verohuijauksia ja monia muita rikollisia tapoja kääriä ja piilottaa omaisuuksia.
J. K. Tamminen on seurannut petosrikoksia 1980-luvulta alkaen ja haastatellut etsintäkuulutettuja rikollisia mm. Thaimaassa, Espanjassa, Turkissa, Venäjällä ja Suomessa. Ääneen pääsevät myös petosten uhrit sekä tapauksia tutkineet viranomaiset.
Entisenä ammattirikollisena Tamminen pääsee poikkeuksellisen lähelle rikollisia, toisaalta lakimiehenä hän on kuin kotonaan pöytäkirjojen ja arkistojen parissa.
Kirja kuvaa petosten maailmaa elämäntapana, jossa menestyksen kääntöpuolella on suuria pettymyksiä ja kurjuutta sekä vastemielistä häikäilemättömyyttä ja julmuutta.
J. K. Tamminen on kirjailija, lakimies ja teologi. Tamminen on julkaissut mm. teokset Pasilan mies, Kilpimies, Megaliiga, Konkursseja ja muita konnuuksia, Rikollinen elämäni, Totuus tapaus Aarniosta, Malmin nainen – Mari Romanon tarina, Perintämies ei soita kahdesti – 1990-luvun lama Suomessa sekä Estonian salaisuudet.
© 2022 Minerva (Äänikirja): 9789523755956
© 2022 Minerva (E-kirja): 9789523755949
Julkaisupäivä
Äänikirja: 15. syyskuuta 2022
E-kirja: 15. syyskuuta 2022
Avainsanat

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 330 arvioon
Informatiivinen
Ajatuksia herättävä
Yllättävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/330
Timo
17. syysk. 2022
Lukija EI jatkoon. Liian nopea tahti,aivan kuin selostaisi jotakin nopeatempoista tapahtumaa. Lisäksi sanan ja lauseen lopussa ääni pettää möreäksi. Kiinnostavan kirjan kuuntelu lässähti noihin pariin seikkaan.
Aleksi
15. syysk. 2022
Siis ahmin tämän heti kerralla! Aivan loistava, ja loistavaa kerrontaa vaikka en rikollisuuden fani ole. Ehdottomasti saatava jatko-osa tämmösestä!
Ville
15. syysk. 2022
Jatko-osaa odotellessa
Sari
17. lokak. 2022
Todella tylsä, kirjailija yliarvostaa omaa rooliansa kirjassaan.
Jari
18. syysk. 2022
J.K Tamminen taas huipputyötä 👌
Jakke
15. syysk. 2022
Sattus semmotti erikoine juttu et määki pääsin lukemaa tän kirjan tääl Brysselis! Allul paljo terkkui sin tois pua jokkee ja täytyy sanos et on kertkaikkise hyvä kirja!
Tuija
16. lokak. 2022
Syväluotaava kuvaus ja katsaus petosten tekemisen tekniikkaan ja mielenmaisrmasn. Tekee selväksi, kuinka helposti petosten tekijät pystyvät kutomaan niin sekavan seitin toisiaan ja uhrejaan hyväksi käyttäen. Laki ja viranomaiset eivät pysty laajimpiin petosvyyhteihin pureutumsan ja petosten tekijät pystyvät käyttämään hyväksikäyttäen
Jussi
22. lokak. 2022
Kirja jäi kesen lukijan vuoksi. Hänen tahtinsa on aivan liian nopea ja lukutapa monotoninen. Fraasin lopun mörinä ei myöskään paranna kokemusta. Pitänee lukea tämä paperiversiona.
Ville
30. syysk. 2022
Olen lukenut paljon Tammisen tuotantoa ja tämä oli paras kirja niistä. Kirjassa on kerrottu todella mielenkiintoisella tavalla .
Becker
26. tammik. 2023
Sopiva pintaraapaisu hämäräheikkien maailmaan. Hauskaa kerrontaa. Lukijan tahti kyllä hämmästytti, pitikö pusertaa alle tietyn aikarajan? Ei näin!
Suomi
Suomi